Liha tottelee bakteriaa

Flunssa. Mikä paska tekosyy olla menemättä kurssin ensimmäiselle luennolle paikkaa puolustamaan. Siispä aamulla junaan, sieltä Minervaan kahville ja eikun luennolle. Jossa ei kerättykään mitään nimilistoja ja joka muutoinkin oli sisällöltään hyvin intromainen. Lisäksi kuumeisen lasinen katse, niistämisestä kipeä naama ja täyden salin tiheä ilma sopivat (siis yllättävän) huonosti yhteen. Onneksi kurssille sattui tuttuja, joiden kanssa oli hyvä mennä istumisen jälkeen syömään ja nauramaan hysteerisesti erittäin huonoille vitseille. (Tsorge siis, vieressä istuneet nyrppynenäiset johtamiskorkeakoululaiset.)

Lounaan jälkeen hoipuin keskustaan hiplaamaan omppukaupan antimien kallista alumiinia. 11-tuumaiset koneet tuntuivatkin tunnustellessa aivan liian pikkuruisilta, mikä on harmillista - säästäisi siinä muutaman rovon, jos tyytyisi pienempään. 13-tuumainen olisi mäkyttimen siis oltava, mutta Pro vaiko Air, siinäpä pulmaa. Airin köykäisempi malli ei, dvd-asemattomuutensa ohella, vakuuta muistillaan. Toisaalta se olisi Pro-mallia ratkaisevan paljon halvempi, ja onhan ulkoiset asemat ja pilvipalvelut toki keksitty. Air olisi myös ihanan kevyt kanniskeltava gradunteon tiedonhankintaretkillä. Puhumattakaan muotoilusta, ah!

Edessä lienee nenäliinantäyteinen viikonloppu. Aion lukea peiton alla Kyrön itkettämään pistävää tekstiä. Olen hullaantunut. Kissa hikannee vieressä lauantaista sunnuntaihin.

Iyyyy siis

Arvatkaapa mikä on hanurista? Kaurahalmeeseen ähkysyömään päässeet kirjastosakot. Maksoinpa sellaisia taas visvainen elin otsassa, jotta tenttikirjojen varailu aavistuksen helpottuisi. (Tähän saakka olen operoinut avokkini vastahakoisesti (jännä) luovuttamalla kortilla.) Onneksi täälläpäin on sentään sivistyneesti käytössä maksukatto. Tai sivistymättömästi. Kuitenkin.

Arvatkaapa mikä on rattoisaa? Ensin tunkea kissaa kuljetuslaatikkoon, sitten kuunnella sen sydäntäraastavaa mau'untaa (joka taukosi sentään, kun odotushuoneessa viereen tuli järkyttävän kokoinen mutta onneksi välinpitämätön collie), tämän jälkeen vääntää elukkaa eläinlääkärin kanssa väkisin selälleen (on siellä patti, on!), irrottaa sen kynsiä teräspöydän alapinnasta (WTF?) ja sitten vastaanottaa nujuamisesta oikein cunnon wanhanajan lacku. Bonuksena vielä eläimen jälkilämpöiset pyhät vihat.

Arvatkaapa mikä on mahtavaa? Monikin asia, mutta ensimmäisenä mielen päällä olis tässä ihan itsestään tekemättömänä pysyvä gradu, erinomaiseen aikaan tullut kurkkukipu, liian aikaisin päättynyt sairasloma, koiperhosten orpokodiksi muuttunut pankkitili, lääkityksen lopetuksen myötä palanneet allergiaoireet, ihottuma kaikissa sormiväleissä, stressiin näköjään mahataudilla vastaava lemmikki, junamatkustus"palveluun" uppoavat varat, tiessaatanamilloin oleva seuraava työ- ja palkkapäivä ja alati vaatekaapissa, itsestään, pienenevät rääsyt.

Arvatkaapa muuten mikä on ällöä? Banaanikärpäset. Banaanikärpäset keittiössä. Banaanikärpäset olohuoneessa. Banaanikärpänen sieraimessa kesken yöunien. En ymmärtänyt, mistä kärpästen määrän kanssa oikein kiikastaa - meillä kun biojätteet viedään asiaankuuluvan usein eivätkä hedelmät juuri ehdi pöydillä asustella - ennen kuin tänään hilpaisin rapun portaita alas. Arvatkaapa siis mikä on super-ällöä? Banaanikärpästen valtaama rappukäytävä. HYI HELVETTI MÄ SANON. Ensimmäisen kerroksen ikkuna on tällä hetkellä näkemisen arvoinen - ainakin jos tykkää kauhuelokuvista. Kun alakerran naapurin postiluukusta alkaa mönkiä kärpässumua, kutsun poliisin joko antamaan megasakot kotirauhan rikkomisesta tai vaihtoehtoisesti kaivamaan muumion irti sohvasta. KUITENKIN!

Kiitämme: ihana eläinlääkäri, kirjaston hyllystä löytyneet Chrisse-tädin nostalgiapommit (jos joskus pystyn lukemaan Pripevka-tamman kuoleman kohdan kuivin silmin, kävelen mereen), torilta haetut ruisleivät, P:n tofucurry, naistenlehden tilaus, aamulla tyynylle kehräämään kampeava kissa, punainen kynsilakka, avoanopin mustaherukkamehu, letut.

Ehta tenttipäivä

Eilinen ei taas oikke sujunut.

Matkalla Mansen-junaan nappasin liikkeestä mukaan kehitykseen jättämäni filmikuvat. (Hinta on nykyisin uskomattoman suolainen filkalla, voin kertoo.) 24 ruutua, yksi hyvä. Odotin ehkä kolmea. Asemalle saapuessani huomasin lipunmyynnin jumalattoman jonon (tiskillä vain yksi myyjä). Sisätilan (ainoa) maatti oli jonoton. Ostaessani lippua selvisi, miksi - kone mietti, mietti, mietti. Viimein sain lippuni ulos ja kiiruhdin laiturille jäiseen viimaan. Taulussa nakuttikin arvioitu lähtöaika. Juna - vain yksi, täysi yksikkö tavallisen kahden väljän sijaan - saapui reilut 20 minuuttia myöhässä (mikä ei tietenkään vielä ole edes myöhästymistä). Junassa ei toiminut yksikään leimauslaite. Ennen seuraavaa asemaa kuulutettiin, että yksikkö toimi ihan kivasti tonne Keravalle asti, mutta nyt täytyy vaihtaa kalustoa. Asemalla vaihdoin junaa, joka seisoi ja seisoi laiturilla. Kello kipitti. Olis kiva ehtiä tenttiin. Ajattelin firman matkustajaliikenteen johtajan aamuista hesarikommenttia. Työntäkää ne palvelumaksut jo vaikka hanuriin.

Perillä ehdin juuri varovaisesti hölkätä yliopistolle salipenkkiin. Avasin kuoren. Paperissa oli kysymykset vain toisesta kirjastani. Tenttiinilmoittautumispalvelun lomaketoiminto ei siis edelleenkään toimi. Onneksi sain tentin mittaan myös toiset (vaikeat) kysymykset eteeni. Muutoin olisin repinyt jo päitä irti. VIHAAN turhaa työtä.

Tentin jälkeen olo helpottui. Kävin Juveneksella syömässä (mikä kotiin tulemisen tunne!), kaupoilla ja huristelin bussilla Kaukajärvelle tupareihin yhdeksänkerroksisen talon ylimpään kerrokseen. Kiitokset leivoksista, tulivat tarpeeseen! Parin kaljan jälkeen iskikin jo päänsärky. Katselin bussissa ikkunasta heijastuvaa kipuisaa naamaani. Jatkoin sitä junassa. Kotona kaaduin sänkyyn ja nukuin onnellisesti kymmenen tuntia. Päänsärky tosin jatkuu yhä. Shocking.

Tänään en aio tehdä yhtään mitään. Paitsi etsiä tarjousta uudesta koneesta, siivota, ilmoittautua tentteihin ja metsästää gradukirjallisuutta. Kävisin pikkulenkilläkin, mutkun tuol sataa.

Tenttiinlukupäivän huomioita 23 764

Kissamme on laihdutuskuurilla olevan elukan perikuva. Ruoka-ajan lähestyessä se mouruaa kaikilla rintaäänillään ja ahtautuu murun viipyessä kirjahyllyn alle syömään pölyä. Se hotkii appeensa silmissään kiilto, joka kertoo sen pelkäävän ruoan loppuvan maailmasta. Se nuolee tyhjän lautasensa metrin päähän tarjottimesta. Se läpsii tassullaan ruokaa laittavan sääriä ja päästelee vaivalloisia määkäisyjä loppuhuokauksineen. Se on kerjää kaikkea, mitä keittiössä suinkin viitsii valmistaa, ja on todistettavasti syönyt lattialle tipahtaneista aineksista ainakin tofua, kukkakaalia ja tulista linssikeittoa.

Tänään se piehtaroi kohdassa, johon olin tipauttanut porkkanaraastetta. Ja pyyhkinyt kohdan rätillä ja sukalla.

Itsehän käyttäydyn laihiksella tyystin eri tavalla.

Gelb!

Jep. Se on totta. Koneeni on avattu, lääpitty ja kuolleeksi todettu. Sniff. Eilen sain kasattua itseni ja soitettua äiteelle. Äiti lainaa rahat uuteen koneeseen, allein Gott in der Höh' sei Ehr'. Ja omppukoneenhan sen on oltava. Samaan syssyyn ostan myös kiintolevynlukijan, sillä Gott im Himmel siis tietää, mitä kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää vainajaan oikein jäi. (Rahaahan mulla just olikin liikaa tässä.)

Brrrbblllt! Pitäisi tuulettautua. Viime päivät olen vain rönttinyt sisällä ja kiristellyt tenttikirjalle hampaitani. Aina sivua kääntäessä tekee mieli heittää opus seinään - miten KUKAAN täysijärkinen ihminen voi päättää kirjaa taitettaessa, että neljä palstaa per aukeama on TOSI JEES? Et hyvältä näyttää, jäbät! Paha vaan, että yhden sivun lukemiseen menee kolme tuntia ja kaksikymmentäkahdeksan minuuttia. Alan epäillä - tässäkin - insinöörien salaliittoa.

Unettomuus on muuten palannut. Viime yönä makasin pimeässä ja kuuntelin kahta kuorsausta - toista vierestä, toista lattialta. Kissakin kuorsaa. Olin juuri hengitellyt syvään ja työntänyt orastavan ärsytyksen sivuun monalisamaisen tyyneyden tieltä, kun jostain mieleeni juolahti ala-asteella käyttämämme saksankirjan nimi. Aloin pohtia, mikä olikaan kananmuna saksaksi. Wir essen heute draussen! Käse, Milch, Butterbrot... Kutsumatta päässäni alkoi soida kappale Ich habe eine Banane.

Auttoi unettomuuteen muuten tosi paljon.

Parasta

Frasier: I'm a humane man, but right now I could kick a kitten through an electric fan.

Tää on hyvä päivä. Tosi hyvä.

Siemaillessani aamukahvia ja raivotessani naamakirjaan alati samaa teknobiisiä luukuttavaa naapuriani koneeni äkkiä sammuu. Rakas, musta, kaikki viimeisen neljän vuoden kolhaisut ja ylämäet repussani kanssani myötäelänyt ja viime aikoina hidasta kuolemaa tehnyt HP-paviaanini sammuu eikä enää virkoa. Kädet täristen tuijotan tajuttomuuteen vajonnutta ystävääni ja mietin, mitä ja milloin ja mihin olen mitäkin varmuuskopioinut. Kaikkea en tietenkään, mihinkään, koskaan. Seminaarin viimeinen versio, gradun tutkimussuunnitelma ja suurin osa kuvista on jossain - kesän jälkeen otetut ja tehdyt kuvat ja tsiisas siis tietää mitä muuta taas eivät missään muualla kuin koneen uumenissa. Jäinen viima käy läpi pään. Postiluukku kolahtaa. Naapurin teknojaanaus raikaa. Avaan kirjekuoret. Laskuja, laskuja, laskuja. Tuijotan konetta. Millä rahalla ostan uuden? Jesus-allah-buddha, miksi minut hylkäsit?

Kone onneksi virkosi parin tunnin kuluttua pieneksi hetkeksi, joka tasan riitti tärkeimpien kansioiden siirtämiseen ulkoiselle kiintolevylle. Enää kone ei reagoi. Wanhan Aian Cone-welho kaveri lupasi tulla katsomaan vainajaa ja P sanoi avaavansa masiinan, mutta luulen, että tässä vaiheessa kyse on enemmän tekohengityksestä ja sen jälkeisestä ruumiinavauksesta. Paviaanini kilsat taisivat olla tässä. Surettaa. Ärsyttää!

Jännästi sain kaikenlaista aikaan, kun kone makasi elottomana pöydällä. Latasin uskollisen Chinonini laatufilmillä ja otin kissasta lupaavia ruutuja 55-millisen läpi. Luin lehden ajatuksella. Silitin kissankylkeä. Järjestelin Tärkeiden Papereiden Arkistoani. Tein ensi kuun vapaapäivätoivelistan. Siivosin. Poltin tupakkaa ja katselin putoavia lehtiä. Kävin kierrätyskeskuksessa, mistä palasin mukanani kaikenlaista mukavaa viiden euron yhteishintaan.

Nyt on sullouduttava sohvaan ja luettava ensi viikon tenttiin. Ärsyttää!

Vasen pohje, oikea ohja

Kiitoksia Sukelle tunnustuksesta! Tällä kertaa tarkoituksena on kertoa kahdeksan rändömiä asiaa itsestään. Teemaksi valikoitui näköjään jonkinsorttinen rändöm tunne-elämä.

1. Minulla on paljon sitkun-ajatuksia. Sitkun on sitä ja sitkun on tätä, niin. Osa näistä ajatuksista on tottakai aivan scheissea, sillä ne estävät tarttumasta toimeen just siis nyt heti. Sellaiset pyrin hieromaan kuoliaaksi ja niin sanotusti paneen haiseen. Osa on kuitenkin aivan paikoillaan. Olen esimerkiksi lujasti päättänyt, että sitkun raha ja aika aikuisena sallivat, aloitan lapsuuden harrastukseni hevostelun uudestaan. Päätöstä edelsi tottakai huolellinen punnitseminen ja ristiriitaisten tunteiden käsittely - onhan se nyt kallista ja typerää ja huonoimmillaan aivan paskaa, mutkun. Juuri eilen löysin aivan muuta etsiessäni jonkun leirin estekisoissa voittamani ruusukkeen, ja palasin saman tien puruntuoksuiseen karsinaan lämmittämään kuolaimia kämmenessäni. Sitkun, niin varmasti. (Haluan kokea myös ne raajojenjäätymiset, liian pienen kentän kiertämiset, haluttomat ja tahmeat ja tarhassa karkaavat ja alta kaatuvat säikyt hevoset, puolireiteen ulottuvat mutakerrokset, hokkikengällä tallonnat, sormeen purennat ja reippaaseen raipankäyttöön pakottavat opettajat uudelleen. Miksen.)

2. Olen koukussa kovin moneen asiaan. Yksi niistä on avokado, mikä ei addiktion kohteena onneksi ole aivan pahimmasta päästä. Olen koukussa myös Niles Craneen, ristikoihin, kofeiiniin ja netin uutissivustoihin.

3. Häpeän syvästi ja sydämestäni hyvin harvoin, ja vielä harvemmin syystä. Viimeksi koin käsittämätöntä häpeää siitä, että meillä on nyt kaksi ruokapöytää, joiden kummankaan ääressä emme koskaan syö. Kaksi sanaa: ketä kiinnostaa? Käytössä ovat kuitenkin. Ruokapöytä on vain sosiaalinen konstruktio. Joo.

4. Olen alkanut pitää pyykinpesusta. Syynä tähän orastavaan marttailuun lienee siirtyminen nelivuotisesta pyykkituvassa ramppaamisesta oman koneen käyttöön. Taustalla jauhava pesuohjelma luo kämppään ahkeran ja aikaansaavan fiiliksen, vaikka meitsi tekis blogimeemiä gradun sijaan. Ihanaa!

5. Olen aivan rakastunut meidän kissaan! Se levittelee sianveret ympäri keittiötä ja hiekat ympäri muuta asuntoa, on laihiksella olevan oikeutuksella välillä kärttyinen ja kynsikäs, tulee ajoittain rakkaudenpuutteessaan herättämään aamuyöstä, kuolaa naamalle ja valtaa samantien vapautuneen sohvapaikan kymmenkiloisella löysyydellään, mutta on se vaan niin ihana. Pehmeä, leikkisä, herttainen ja silityksenkipeä. Ja niin kiltti. Herättämäänkin se tulee asettumalla tyynylle ja aloittamalla autuaan pörinän päälakea vasten. Tänään vain viisi minuuttia ennen P:n kellon soittoa. Vvvvooooihh.

6. Nauroin viimeksi hallitsemattomasti Jupun viimeisimmälle albumille. Suosittelen sydämellisesti! Jos olet vastikään ollut jossain toimenpiteessä, suosittelen myös pitelemään leikkaushaavoja toisella kädellä ja ottamaan toisella lisää kipulääkettä. Toimii.

7. Suhteeni vanhaan ja nyt myös nykyiseen kotikaupunkiini on yhä suht nihkeä. Jos täällä ei olisi hippikauppaa, en olisi takaisin muuttanutkaan. Kaipaan ajoittain kovasti Tampereelle ja Helsinkiin. Kaipuuta helpottaa ensimmäisessä vielä jatkuvat opinnot sekä jälkimmäisen maantieteellinen ja henkistäkin laatua oleva läheisyys. Ja olen nyt toki paljon onnellisempi kuin yksin asustellessani. Ratkaisevan paljon onnellisempi.

8. Tänään aion lukea ensi perjantain kirjatenttiin, kuunnella ostamiani alelevyjä ja käydä kävelemässä kylillä. Kissa kaipaa silakkaa, minä sirkushuveja. Kalatiskin kautta kirpparille siis.

---

Haastan kahdeksan asian paljastukseen tällä kertaa vain Marin.