
Kiitoksia Sukelle tunnustuksesta! Tällä kertaa tarkoituksena on kertoa kahdeksan rändömiä asiaa itsestään. Teemaksi valikoitui näköjään jonkinsorttinen rändöm tunne-elämä.
1. Minulla on paljon sitkun-ajatuksia. Sitkun on sitä ja sitkun on tätä, niin. Osa näistä ajatuksista on tottakai aivan scheissea, sillä ne estävät tarttumasta toimeen just siis nyt heti. Sellaiset pyrin hieromaan kuoliaaksi ja niin sanotusti paneen haiseen. Osa on kuitenkin aivan paikoillaan. Olen esimerkiksi lujasti päättänyt, että sitkun raha ja aika aikuisena sallivat, aloitan lapsuuden harrastukseni hevostelun uudestaan. Päätöstä edelsi tottakai huolellinen punnitseminen ja ristiriitaisten tunteiden käsittely - onhan se nyt kallista ja typerää ja huonoimmillaan aivan paskaa, mutkun. Juuri eilen löysin aivan muuta etsiessäni jonkun leirin estekisoissa voittamani ruusukkeen, ja palasin saman tien puruntuoksuiseen karsinaan lämmittämään kuolaimia kämmenessäni. Sitkun, niin varmasti. (Haluan kokea myös ne raajojenjäätymiset, liian pienen kentän kiertämiset, haluttomat ja tahmeat ja tarhassa karkaavat ja alta kaatuvat säikyt hevoset, puolireiteen ulottuvat mutakerrokset, hokkikengällä tallonnat, sormeen purennat ja reippaaseen raipankäyttöön pakottavat opettajat uudelleen. Miksen.)
2. Olen koukussa kovin moneen asiaan. Yksi niistä on avokado, mikä ei addiktion kohteena onneksi ole aivan pahimmasta päästä. Olen koukussa myös Niles Craneen, ristikoihin, kofeiiniin ja netin uutissivustoihin.
3. Häpeän syvästi ja sydämestäni hyvin harvoin, ja vielä harvemmin syystä. Viimeksi koin käsittämätöntä häpeää siitä, että meillä on nyt kaksi ruokapöytää, joiden kummankaan ääressä emme koskaan syö. Kaksi sanaa: ketä kiinnostaa? Käytössä ovat kuitenkin. Ruokapöytä on vain sosiaalinen konstruktio. Joo.
4. Olen alkanut pitää pyykinpesusta. Syynä tähän orastavaan marttailuun lienee siirtyminen nelivuotisesta pyykkituvassa ramppaamisesta oman koneen käyttöön. Taustalla jauhava pesuohjelma luo kämppään ahkeran ja aikaansaavan fiiliksen, vaikka meitsi tekis blogimeemiä gradun sijaan. Ihanaa!
5. Olen aivan rakastunut meidän kissaan! Se levittelee sianveret ympäri keittiötä ja hiekat ympäri muuta asuntoa, on laihiksella olevan oikeutuksella välillä kärttyinen ja kynsikäs, tulee ajoittain rakkaudenpuutteessaan herättämään aamuyöstä, kuolaa naamalle ja valtaa samantien vapautuneen sohvapaikan kymmenkiloisella löysyydellään, mutta on se vaan niin ihana. Pehmeä, leikkisä, herttainen ja silityksenkipeä. Ja niin kiltti. Herättämäänkin se tulee asettumalla tyynylle ja aloittamalla autuaan pörinän päälakea vasten. Tänään vain viisi minuuttia ennen P:n kellon soittoa. Vvvvooooihh.
6. Nauroin viimeksi hallitsemattomasti Jupun viimeisimmälle albumille. Suosittelen sydämellisesti! Jos olet vastikään ollut jossain toimenpiteessä, suosittelen myös pitelemään leikkaushaavoja toisella kädellä ja ottamaan toisella lisää kipulääkettä. Toimii.
7. Suhteeni vanhaan ja nyt myös nykyiseen kotikaupunkiini on yhä suht nihkeä. Jos täällä ei olisi hippikauppaa, en olisi takaisin muuttanutkaan. Kaipaan ajoittain kovasti Tampereelle ja Helsinkiin. Kaipuuta helpottaa ensimmäisessä vielä jatkuvat opinnot sekä jälkimmäisen maantieteellinen ja henkistäkin laatua oleva läheisyys. Ja olen nyt toki paljon onnellisempi kuin yksin asustellessani. Ratkaisevan paljon onnellisempi.
8. Tänään aion lukea ensi perjantain kirjatenttiin, kuunnella ostamiani alelevyjä ja käydä kävelemässä kylillä. Kissa kaipaa silakkaa, minä sirkushuveja. Kalatiskin kautta kirpparille siis.
---
Haastan kahdeksan asian paljastukseen tällä kertaa vain Marin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti