Vanhalla miehellä on tummat silmät, joissa on outo hohde. En tunne häntä. Silti kuuntelen hänen kertomustaan suurella mielenkiinnolla. Ukko kohottelee ääntään ja käsiään verkkaan putoavien lauseiden tahdissa. "Siinä se oli... Kamala, pelottava kummitus", hän ulahtaa, ja mieleni pintaan nousee kuva purppurapukuisesta naisesta. Naisen kasvot ovat kalpeat ja ilmeettömät, ja suuren hatun kaareva lieri miltei peittää hänen tyhjänä seisovan katseensa. Ukon otsa vääntyy kurtuille, suu aukeaa märäksi aukoksi. "Sitten sanoin hänelle, että… Että minä näen sinut."
Herätyskello. Pohjoissavolaisia puolukoita jogurttiin. Puoli kahdeksaksi töihin. Luen bussissa romaania kolmekymmentäluvun Kuopiosta. Makustelen poikkeuksellisen aikaisin päättyvää työpäivää ja yhtä poikkeuksellista täsmäiskua keskustatavaratalon alennusmyynteihin. Nousevan auringon valo hiipii pitkin poskeani.
Ensimmäisen opetustuokion ajan kertaamme yhden oppilaan kanssa kahdella kielellä kylmää sotaa, toisen tuokion ajan autan samanaikaisopettajana toimiessani toista oppilasta tekemään rästiin jääneen maantiedontestinsä. Lähden monistamaan parit tehtävät. Monistushuoneesta löydän kopiokoneen osista harmaan lattian ja haalariasuisen miehen.
Lounaaksi ahmin tölkistä kauhottua ja mikrotettua hernekeittoa. Juoksen hakemaan fysiikankirjan ja muuta pian tarvitsemaani sälää varastosta. Sisävalvonta. Koulun ilmastointi on jälleen epäkunnossa. Seisahdun aivan sattumalta eräälle ulko-ovelle ja haukon auringonpaisteelta tuoksuvaa kevätilmaa. Välitunnin käytävämeteli huumaa korvia. Mietin sisäilmatutkimuksia, joita luvataan ja luvataan, mutta mitään ei tapahdu.
Kokous. Istun ja yritän näyttää kiinnostuneelta. Kellonvilkuiluni saattaa heikentää larppini uskottavuutta. Nousen, pahoittelen ja käyn yllättämässä erään teinin tunniltaan rästikokeella. Koevalvonnan aikana tabletistani loppuu akku. Selailen paperikalenteria eestaas ja vanhana matemaatikkona lasken viikkoja kesälomaan, kunnes oppilas palauttaa paperinsa. Lasken hänet matkoihinsa. Sammutan valot. Lukitsen ovet. Käyn asioimassa kollegan luokassa.
Vedän kenkiä jalkaan, kun opettajainhuoneen ovelle tulee oppilas pyytämään apua. Käytävällä on verta. Miksi sitä on siellä ja kenestä se on peräisin - suuri mysteeri huolimatta väenpaljoudesta, joka asiaa ympäröi. Selvitellään. Kun on selvää, ettei minusta ole enää hyötyä, päätän lähteä. Ohimennen kysyn käytävällä hengaavalta oppilaaltani, missä hänen pitäisi olla. Hän ei tiedä. Selvitellään. Ei selviä. Lykkään asian noin puolen tunnin veivaamisen jälkeen sattumalta vastaantulevan luokanvalvojan käsiin. Konsultoin vielä nopeasti kollegaa, ennen kuin heitän takin niskaan ja puolijuoksen liikennevälineeseen. Repuntaskusta löytyy vanha suklaapatukka, jota haukatessani puhkeaa päänsisäinen kerubikuoroni laulamaan kiitosta ja ylistystä. Ikkunan takana harmaan ja kuolleenkeltaisen sävyt vaihtelevat. Välistä ohitamme rykelmän likaisia lumikasoja.
Tavaratalo on täynnä. Täynnä turhaa tavaraa, täynnä turhantärkeitä pahantuulisia ihmisiä, minä mukaanlukien. Joudun jonottamaan päästäkseni käsiksi hakemiini tuotteisiin. Jonot kassoille kiemurtavat ja sihisevät. Leikin ovelaa ja nousen portaita hakemaan rauhaisampaa maksupaikkaa. Ylemmissä kerroksissa jonot ovat yhtä pitkät, mutta oikeudenmukaisen odotuksen varmistamiseksi tulee jokaisen ottaa vuoronumero.
Väsyttää. Muistan luvanneeni viedä karkkia huomiseen tapaamiseen. Piipahdan kioskilla ja ostan riistohintaisen pussin käärekaramelleja. Metrossa on täyttä. Vieressäni istuva nainen koettaa töniä itselleen enemmän tilaa, vaikka huomaa, etten itseäni pienemmäksi muutu. Tönin takaisin tilan, joka minulle kuuluu. Epäuskoinen närkästys jää leijumaan ilmaan vielä minuutteja rouvan pysäkin jälkeen.
Kello on tuhat. Astun rappuuni ja kuulen kuinka naapuri tömistää ylös rappusia kiukkuisin askelin. Hissi ei toimi. Ajattelen ottavani ylös päästyäni karminlaidasta huollon numeron ja liityn äkäisten joukkoon. Keskivaiheilla puskee kevyttä hikeä. Toinen naapuri laittelee juuri oveaan kiinni. "Jaa, hissikö ei toimi?" Vastaan siltä näyttävän. Tajuan sillä hetkellä, että huollon numero löytyy vain alhaalta ja puuskahdan sen myös ääneen. Naapuri jää silmäämään minua laiskasti. "No, viittitkö… Nuoremmakses…" Minulta pääsee jokseenkin väritön naurahdus. Käännän selkäni ja jatkan nousemistani. En. En todellakaan viitsi, enkä varsinkaan nuoremmakseni. Ylemmäs kavutessani huomaan kolmannen naapurin kasanneen tavaroitaan hissinovien väliin pönkäksi. Kuinka mukavaa.
Laskevan auringon valo värjää seinän punaiseksi. Kissa vääntäytyy selälleen, toivoo maharapsutusta. Huomenna puoli kahdeksaksi töihin. Laitan herätyskellon, luen tovin kirjaa. Napsautan valon pois, ja tunnen ruumiini olevan kasa velttoa väsynyttä lihaa.
Neljäs naapuri koettaa porata seinää ihan hiljaa.
10. huhtikuuta 2016
24. tammikuuta 2016
Kakstuhatta viistoista
Viime vuonna tapahtui paljon. Palelin pakkasissa, sijaistin milloin mitäkin ja ketäkin, kävin oopperassa, join boolia, hymyilin, juhlin ja pyöräilin. Kiehuin, huusin ja protestoin. Istuin autossa, lentokoneessa ja soutuveneessä. Nappasin heitetyn hääkimpun, poltin satunnaisen tupakan, itkin onnellisia pakahtuneita kyyneleitä. Sain kummilapsen. Loppuvuodesta muuttunut arki muuttoineen ja uusine töineen vei ajoittain mehut. Kuvista puuttuvat ymmärrettävästi lukemattomat ja salassapidettävät, syksyn aikana kuluneet hetket oppitunneilla, opettajainhuoneessa, palavereissa ja kokouksissa. Mukaan on mahtunut niin tasaista kuin ravistelevaakin kyytiä. Opettavaista ja tarpeellista, yhtä kaikki.
Uutta vuotta on kulunut miltei kuukausi. Katseeni kantaa nyt vain nykyisen työsuhteeni loppuun, ja siitä eteenpäin on jälleen ikkunat levällään. Vielä ei jännitä, mitä vuosi tuo tullessaan. Antaa sydäntalven lumien ensin sulaa ja katsotaan sitten. Siihen saakka, joka aamu, istun työmatkajunan penkillä ja mieleni perukoilla haaveilen kesästä.
18. lokakuuta 2015
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa
Aah. Ihanaa. Jaa mikä niin? No syysloma.
Nyt oli nimittäin meikäläiselläkin ihan oikea loma. Koska olen töissä.
Parisen kuukautta sitten kävi niin onnellisesti, että sain vastaanottaa lukuvuoden mittaisen pestin erityisopettajana. Opeteltavaa on riittänyt: uusi työnkuva, uusi koulu ja uudet työtoverit omine kuvioineen ovat kaikki vieneet välistä sormen suuhun. Ensimmäisen jakson perusteella sanoisin, että nyt kävi munkki. Työ on raskasta, välistä turhauttavaa ja sielua nakertavaakin, mutta voe jumpetti sentään miten mukavaa, palkitsevaa ja onnea tuottavaa myös. Oppituntien välissä on tullut sekä kihistyä opehuoneen nurkassa työsuhdehuutotyynyä (kyl sä tiät, semmosta tyynyä johon voi huutaa) toivoen että istuttua vessassa tyypertyneenä onnellisia ylpeydenkyyneleitä nieleskellen. Koska kuten tiätte, noi teinit ovat mitä ovat - ihania, raivostuttavia, kummallisia, tavallisia, yllättäviä, laiskoja, ahkeria, vellinveteliä, sydämellisiä, kaikenhaastavia, vereslihalla, sielu auki, sielu kiinni, kaikkihetinyt ja nyteilähemitäänmitenkäänei, ei ei ei mutta kyllä, ehkä kenties sittenkin. Erityisoppilaiden kohdalla teini-iän myrskyn päältä, alta ja keskeltä löytyy muutakin lisäkiemuraa, jonka kanssa painiessa tulee opella herkästi hiki. Ja siitä hiestä minä pidän. (Vaikka tähän on toki lisättävä se klassinen palkkapäivän ajatus: saisi tämän elannon revittyä kyllä muualtakin - ja jessus sentään kuinka paljon helpommalla. Vielä ei ole kuitenkaan se päivä, onneksi.)
Olen myös viihtynyt työyhteisössä hyvin. Naurattaa sitten opehuoneessa tai itkettää, vastakaikua kyllä saa. Se on superia, sillä vertaistuki on ainakin tälle nuorelle opettajalle todella tärkeää. Meillä on hyvä lauma, ja siinä laumassa on hyvä juosta.
Lyhyt lomapaussi tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Olen maannut naamallani, lukenut kirjaa, leiponut, tehnyt ja juonut boolia, herännyt (pitkästä aikaa) kohmeloon ja lukenut vähän lisää kirjaa. Tänään on loman viimeinen päivä. Aion katsella sumua, juoda kahvia ja tehdä muutaman työhomman, joita en viimeisenä työpäivänä millään jaksanut hoitaa. Pestä pari koneellista pyykkiä koneella, joka toimii nyt vailla moitteen sanaa.
Kyllä kelpaa.
Nyt oli nimittäin meikäläiselläkin ihan oikea loma. Koska olen töissä.
Parisen kuukautta sitten kävi niin onnellisesti, että sain vastaanottaa lukuvuoden mittaisen pestin erityisopettajana. Opeteltavaa on riittänyt: uusi työnkuva, uusi koulu ja uudet työtoverit omine kuvioineen ovat kaikki vieneet välistä sormen suuhun. Ensimmäisen jakson perusteella sanoisin, että nyt kävi munkki. Työ on raskasta, välistä turhauttavaa ja sielua nakertavaakin, mutta voe jumpetti sentään miten mukavaa, palkitsevaa ja onnea tuottavaa myös. Oppituntien välissä on tullut sekä kihistyä opehuoneen nurkassa työsuhdehuutotyynyä (kyl sä tiät, semmosta tyynyä johon voi huutaa) toivoen että istuttua vessassa tyypertyneenä onnellisia ylpeydenkyyneleitä nieleskellen. Koska kuten tiätte, noi teinit ovat mitä ovat - ihania, raivostuttavia, kummallisia, tavallisia, yllättäviä, laiskoja, ahkeria, vellinveteliä, sydämellisiä, kaikenhaastavia, vereslihalla, sielu auki, sielu kiinni, kaikkihetinyt ja nyteilähemitäänmitenkäänei, ei ei ei mutta kyllä, ehkä kenties sittenkin. Erityisoppilaiden kohdalla teini-iän myrskyn päältä, alta ja keskeltä löytyy muutakin lisäkiemuraa, jonka kanssa painiessa tulee opella herkästi hiki. Ja siitä hiestä minä pidän. (Vaikka tähän on toki lisättävä se klassinen palkkapäivän ajatus: saisi tämän elannon revittyä kyllä muualtakin - ja jessus sentään kuinka paljon helpommalla. Vielä ei ole kuitenkaan se päivä, onneksi.)
Olen myös viihtynyt työyhteisössä hyvin. Naurattaa sitten opehuoneessa tai itkettää, vastakaikua kyllä saa. Se on superia, sillä vertaistuki on ainakin tälle nuorelle opettajalle todella tärkeää. Meillä on hyvä lauma, ja siinä laumassa on hyvä juosta.
Lyhyt lomapaussi tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Olen maannut naamallani, lukenut kirjaa, leiponut, tehnyt ja juonut boolia, herännyt (pitkästä aikaa) kohmeloon ja lukenut vähän lisää kirjaa. Tänään on loman viimeinen päivä. Aion katsella sumua, juoda kahvia ja tehdä muutaman työhomman, joita en viimeisenä työpäivänä millään jaksanut hoitaa. Pestä pari koneellista pyykkiä koneella, joka toimii nyt vailla moitteen sanaa.
Kyllä kelpaa.
4. syyskuuta 2015
Erään pesukoneen saaga
1. Päätä muutosta. Tilaa muuttolaatikot, muuttoauto ja muuttomies. Pakkaa tavarat laatikoihin. Kierrätä, heitä pois, lahjoita ja luovu. Kanna. Kanna pihalle, kanna autoon, kanna autosta, kanna hissiin, kanna uudesta kotiovesta sisään.
2. Pudota pyykinpesukone paristakymmenestä sentistä betoniin.
3. Asenna pesukone toiveikkain mielin. Pety koneeseen, joka pesee pyykit muttei linkoa. Irrota pesukone. Pidä hiljainen hetki.
4. Soita vakuutusyhtiöön. Ilahdu, kun kuulet tapahtuneen menevän kotivakuutuksen piikkiin. Sovi käsittelijän kanssa, että mietitte vielä haluatteko rahakorvauksen vaiko uuden, vanhaa vastaavan koneen. Jää odottelemaan käsittelijän sähköpostitse lähettämää tietoa vakuutusyhtiön käyttämän hankintafirman konevalikoimasta. Havahdu muutaman päivän päästä siihen, ettei mitään postia kuulu.
5. Soita vakuutusyhtiöön. Puhaltele itseksesi, kun kuulet, että käsittelijä on jo söhlännyt korvaukset tulemaan eikä prosessia pysty enää pysäyttämään. Vastaanota ohjeet korvauksen takaisinmaksusta siinä tapauksessa, että haluattekin vastaavan koneen. Sovi ottavasi yhteyttä hankintafirmaan ja selvittäväsi itse konevalikoiman. Odottele muutama päivä korvaussumman siirtymistä tilillesi. Niele kiukkua.
6. Ota yhteyttä hankintafirmaan. Keskustele mahdollisista koneista firman edustajan kanssa. Esitä toive saada päältätäytettävän sijasta edestätäytettävä laite kylpyhuoneeseen asennetun kiinteän seinäkalusteen vuoksi. Ilahdu, kun a) kyseinen järjestely onnistuu, b) edestätäytettävä kone paljastuu erittäin kapeaksi ja päältätäytettävää edullisemmaksi malliksi. Tee alustava tilaus edestätäytettävästä koneesta. Laita muistiin, että ennen kuin hankintafirma voi tehdä koneen toimittavaan firmaan tilausta, on vakuutusyhtiön lähetettävä hankintafirmaan hankintapyyntö. Se tulee mahdolliseksi sen jälkeen, kun korvaussumma on todistettavasti maksettu takaisin. Hankintapyynnön tekemisen jälkeen voi hankintafirma lähettää asiakkaalle (sinulle) laskun, joka muodostuu rikkomasi laitteen ikävähennyksistä (ja normaalitilanteessa myös omavastuusta). Sijoita muistilappu työpöydän näkyvälle kulmalle. Odottele muutama pankkipäivä. Odottele viikonlopun yli.
7. Maksa pyytämättä ja yllättäen tilillesi ilmaantunut korvaussumma takaisin vakuutusyhtiölle. Ota maksutapahtumasta ohjeenmukainen kuvakaappaus. Huomaa, ettet edellisen puhelun aikana saanut sähköpostiosoitetta, johon kuvan lähettää. Soita vakuutusyhtiöön. Hakemuksesi käsittelijä ei ole tavoitettavissa ja puhelu ohjautuu autovakuutuskorvausten käsittelijälle. Esitä asiasi ja kirjoita saamasi sähköpostiosoite muistiin. Lähetä kuvakaappaus saatetietoineen saamaasi osoitteeseen. Vastusta kiusausta olla tyly ja jättää viestin lopusta terveisten edeltä sana ystävällisin pois. Juo olut. Juo toinen.
8. Paina töitä siihen malliin, ettet mitenkään pysty soittelemaan yhtään minnekään virka-aikaan. Ihmettele iltaisin miksei mitään kuulu ja unohda päivisin koko helevetinperkeleen rättivatkain. Ramppaa vapaapäivisin taloyhtiön pesutuvassa.
9. Soita vakuutusyhtiöön. Soita uudelleen. Ja uudelleen. Soita hankintafirmaan. Keskustele asian pitkittymisestä pöyristyneen edustajan kanssa ja sovi, että hän tekee tilauksen toimittajafirmaan vaikkei todistetta maksusta heille olekaan tullut. Sovi myös siitä, että edustaja laittaa ikävähennyslaskun sähköpostiisi vielä samana päivänä. Toimittajafirmasta soiteltaisiin piakkoin.
10. Palaa töistä kotiin. Huomaa sähköpostiin kolahtanut lasku. Huomaa myös, että hankintafirma on tilannut toimittajafirmasta päältätäytettävän pesukoneen. Tuijota hetki tyhjyyteen. Kun tyhjyys alkaa tuijottaa takaisin, ojenna kaikki asian hoitamiseen liittyvät lippulappuset puolisollesi ja kerro, ettet soita mihinkään lappusissa esiintyvistä puhelinnumeroista enää koskaan. Juo olut, jossa on vitutukseen nähden tarpeellinen määrä alkoholia.
11. Vastaanota töissä ollessasi viesti puolisoltasi homman etenemisestä. Väärän koneen tilaus on peruutettu, uuden tilaus tehty ja oikea lasku laitettu sähköpostiisi. Maksa lasku. Odottele muutama päivä soittoa toimittajafirmasta. Kanna vanha kone eteiseen odottamaan. Etsi mielenrauhaa makaamalla kuumilla lauteilla saunatyynyn kanssa.
12. Vastaanota puhelu toimittajafirmalta. Sovi toimitus muutaman päivän päähän sellaiselle illalle, että ehdit kotiin avaamaan ovea. Toimitusta odotellessasi ujuttaudu pesutuvan vapaisiin tunteihin tavalla, joka tekee varauskirjasta modernin taideteoksen.
13. Saavu hiki päässä kotiin toimituspäivänä. Luovuta vanha kone ja ota vastaan uusi. Kanna illasta uusi kone kylpyhuoneeseen. Kuuntele puolisosi suorittamaa asennusta sujuvasti sohvalta. Kuuntele mielissäsi kuinka uusi kone jauhaa menemään parit tyhjät pesukierrokset.
14. Huomaa, että lavuaarinaluskaappiin on valunut mukava määrä poistovettä. Aseta paketillinen vessapaperia kuivumaan ja heitä pois laastareita ja sidetarpeita.
15. LÄÄKKEET
2. Pudota pyykinpesukone paristakymmenestä sentistä betoniin.
3. Asenna pesukone toiveikkain mielin. Pety koneeseen, joka pesee pyykit muttei linkoa. Irrota pesukone. Pidä hiljainen hetki.
4. Soita vakuutusyhtiöön. Ilahdu, kun kuulet tapahtuneen menevän kotivakuutuksen piikkiin. Sovi käsittelijän kanssa, että mietitte vielä haluatteko rahakorvauksen vaiko uuden, vanhaa vastaavan koneen. Jää odottelemaan käsittelijän sähköpostitse lähettämää tietoa vakuutusyhtiön käyttämän hankintafirman konevalikoimasta. Havahdu muutaman päivän päästä siihen, ettei mitään postia kuulu.
5. Soita vakuutusyhtiöön. Puhaltele itseksesi, kun kuulet, että käsittelijä on jo söhlännyt korvaukset tulemaan eikä prosessia pysty enää pysäyttämään. Vastaanota ohjeet korvauksen takaisinmaksusta siinä tapauksessa, että haluattekin vastaavan koneen. Sovi ottavasi yhteyttä hankintafirmaan ja selvittäväsi itse konevalikoiman. Odottele muutama päivä korvaussumman siirtymistä tilillesi. Niele kiukkua.
6. Ota yhteyttä hankintafirmaan. Keskustele mahdollisista koneista firman edustajan kanssa. Esitä toive saada päältätäytettävän sijasta edestätäytettävä laite kylpyhuoneeseen asennetun kiinteän seinäkalusteen vuoksi. Ilahdu, kun a) kyseinen järjestely onnistuu, b) edestätäytettävä kone paljastuu erittäin kapeaksi ja päältätäytettävää edullisemmaksi malliksi. Tee alustava tilaus edestätäytettävästä koneesta. Laita muistiin, että ennen kuin hankintafirma voi tehdä koneen toimittavaan firmaan tilausta, on vakuutusyhtiön lähetettävä hankintafirmaan hankintapyyntö. Se tulee mahdolliseksi sen jälkeen, kun korvaussumma on todistettavasti maksettu takaisin. Hankintapyynnön tekemisen jälkeen voi hankintafirma lähettää asiakkaalle (sinulle) laskun, joka muodostuu rikkomasi laitteen ikävähennyksistä (ja normaalitilanteessa myös omavastuusta). Sijoita muistilappu työpöydän näkyvälle kulmalle. Odottele muutama pankkipäivä. Odottele viikonlopun yli.
7. Maksa pyytämättä ja yllättäen tilillesi ilmaantunut korvaussumma takaisin vakuutusyhtiölle. Ota maksutapahtumasta ohjeenmukainen kuvakaappaus. Huomaa, ettet edellisen puhelun aikana saanut sähköpostiosoitetta, johon kuvan lähettää. Soita vakuutusyhtiöön. Hakemuksesi käsittelijä ei ole tavoitettavissa ja puhelu ohjautuu autovakuutuskorvausten käsittelijälle. Esitä asiasi ja kirjoita saamasi sähköpostiosoite muistiin. Lähetä kuvakaappaus saatetietoineen saamaasi osoitteeseen. Vastusta kiusausta olla tyly ja jättää viestin lopusta terveisten edeltä sana ystävällisin pois. Juo olut. Juo toinen.
8. Paina töitä siihen malliin, ettet mitenkään pysty soittelemaan yhtään minnekään virka-aikaan. Ihmettele iltaisin miksei mitään kuulu ja unohda päivisin koko helevetinperkeleen rättivatkain. Ramppaa vapaapäivisin taloyhtiön pesutuvassa.
9. Soita vakuutusyhtiöön. Soita uudelleen. Ja uudelleen. Soita hankintafirmaan. Keskustele asian pitkittymisestä pöyristyneen edustajan kanssa ja sovi, että hän tekee tilauksen toimittajafirmaan vaikkei todistetta maksusta heille olekaan tullut. Sovi myös siitä, että edustaja laittaa ikävähennyslaskun sähköpostiisi vielä samana päivänä. Toimittajafirmasta soiteltaisiin piakkoin.
10. Palaa töistä kotiin. Huomaa sähköpostiin kolahtanut lasku. Huomaa myös, että hankintafirma on tilannut toimittajafirmasta päältätäytettävän pesukoneen. Tuijota hetki tyhjyyteen. Kun tyhjyys alkaa tuijottaa takaisin, ojenna kaikki asian hoitamiseen liittyvät lippulappuset puolisollesi ja kerro, ettet soita mihinkään lappusissa esiintyvistä puhelinnumeroista enää koskaan. Juo olut, jossa on vitutukseen nähden tarpeellinen määrä alkoholia.
11. Vastaanota töissä ollessasi viesti puolisoltasi homman etenemisestä. Väärän koneen tilaus on peruutettu, uuden tilaus tehty ja oikea lasku laitettu sähköpostiisi. Maksa lasku. Odottele muutama päivä soittoa toimittajafirmasta. Kanna vanha kone eteiseen odottamaan. Etsi mielenrauhaa makaamalla kuumilla lauteilla saunatyynyn kanssa.
12. Vastaanota puhelu toimittajafirmalta. Sovi toimitus muutaman päivän päähän sellaiselle illalle, että ehdit kotiin avaamaan ovea. Toimitusta odotellessasi ujuttaudu pesutuvan vapaisiin tunteihin tavalla, joka tekee varauskirjasta modernin taideteoksen.
13. Saavu hiki päässä kotiin toimituspäivänä. Luovuta vanha kone ja ota vastaan uusi. Kanna illasta uusi kone kylpyhuoneeseen. Kuuntele puolisosi suorittamaa asennusta sujuvasti sohvalta. Kuuntele mielissäsi kuinka uusi kone jauhaa menemään parit tyhjät pesukierrokset.
14. Huomaa, että lavuaarinaluskaappiin on valunut mukava määrä poistovettä. Aseta paketillinen vessapaperia kuivumaan ja heitä pois laastareita ja sidetarpeita.
15. LÄÄKKEET
17. elokuuta 2015
Tälle kesälle ysi plus
Ai niin, mullahan on tämmöinen blogikin!
Mitä jäi kesästä mieleen? No isot muhevat sadesäästä täyteläistyneet mansikat, yleinen kalseus ja kesäkuun päivät, jolloin kämpässä piti joko hiihdellä villasukissa tai palella. Loputtomat työhakemukset, lohduttomat valintapäätökset. Kypsän nektariinin tuoksu. Moneen kertaan pakatut kassikat ja nyssäkät. Ensimmäinen istahdus kehäradan junaan. Friedrichshainin vapaana kulkevat koirat. Kahdet häät - yhdet poikkikultturiset ja ihanat, toiset salaiset ja ihanat. Mökkisaarireissu. Rantakalliolla istuttu, kuulas, tyytyväinen yö, jonka kuu valaisi ja kuohuviini kruunasi. Mustikanmustat sormet. Autossa hoilotetut madafakin darrat. Kaverit, tuttavat ja ystävät.
Muuttolaatikot. Tavaran myyminen, lahjoittaminen ja kierrättäminen. Takapenkin kaksi moottoritiestä panikoivaa koppakissaa, peruutuspeilistä näkyvät karttapallo ja huonekasvit. Uusi avain, uusi osoite, uudet hoodit. Muutimme Helsinkiin.
Suunnatessani oluselle viime viikolla ja noustessani Sörnäisissä ylös metron portaita tulvahti kasvoilleni tuttu tuoksu. Lämpöä, vanhaa virtsaa, asvalttia, pakokaasua, ratikanraiteen terästä. Ja kahvipaahtimo. Rikas, kylläinen, paahtunut kahvinpavun tuoksu. Kyllä, kyllä. Minä olen tullut kotiin.
Mitä jäi kesästä mieleen? No isot muhevat sadesäästä täyteläistyneet mansikat, yleinen kalseus ja kesäkuun päivät, jolloin kämpässä piti joko hiihdellä villasukissa tai palella. Loputtomat työhakemukset, lohduttomat valintapäätökset. Kypsän nektariinin tuoksu. Moneen kertaan pakatut kassikat ja nyssäkät. Ensimmäinen istahdus kehäradan junaan. Friedrichshainin vapaana kulkevat koirat. Kahdet häät - yhdet poikkikultturiset ja ihanat, toiset salaiset ja ihanat. Mökkisaarireissu. Rantakalliolla istuttu, kuulas, tyytyväinen yö, jonka kuu valaisi ja kuohuviini kruunasi. Mustikanmustat sormet. Autossa hoilotetut madafakin darrat. Kaverit, tuttavat ja ystävät.
Muuttolaatikot. Tavaran myyminen, lahjoittaminen ja kierrättäminen. Takapenkin kaksi moottoritiestä panikoivaa koppakissaa, peruutuspeilistä näkyvät karttapallo ja huonekasvit. Uusi avain, uusi osoite, uudet hoodit. Muutimme Helsinkiin.
Suunnatessani oluselle viime viikolla ja noustessani Sörnäisissä ylös metron portaita tulvahti kasvoilleni tuttu tuoksu. Lämpöä, vanhaa virtsaa, asvalttia, pakokaasua, ratikanraiteen terästä. Ja kahvipaahtimo. Rikas, kylläinen, paahtunut kahvinpavun tuoksu. Kyllä, kyllä. Minä olen tullut kotiin.
20. kesäkuuta 2015
Rumahengen voimin
Märkä moottoritie. Auto kiitää pohjoiseen, puiden lehdet pienenevät. Kajaanissa tienvarsille ilmestyy puhelintolppia valkoisine posliinieristeineen. Jalonniemessä on pakko pysähtyä, koska Ämmän leipä on parasta. Valjusrieska lämmittää kättä. Tie kapenee. Kiemurtelee metsän sisällä.
Metallinen istutuslaite tömähtää maahan. Satoja kertoja, ehkä tuhat. Joskus saveen, joskus hiekkaan, joskus kiveen. Aurinko korventaa sadekuurojen välissä. Puolenpäivän jälkeen käsi alkaa täristä. Yhden paakun mukana on tainta isompi mustikanvarpu. Laitan sen hyvään laikkuun, pyöräytän kumisaappaankärjellä perään erityisellä hellyydellä. Hävittäjät leikkivät taivaalla piilosta. Laite maahan, taimi putkeen, putki auki, laite irti. Sotakone syöksyy mustaan pilveen, toinen perässä. Vaikka maailma loppuisi huomenna, istutan puun.
Kuorma-auton ärinä kuuluu aamulla jo kaukaa. Isokyyti mönkii metsäautotieltä pihan puolelle, kaivinkone lasketaan lavalta. Keitän vielä kahvit. Ukot heittävät työhanskat kuistinpenkille ja tulevat kanelikorpulle ennen pitkää työpäivää. Tuli humisee hellanhormissa.
Kasvimaan metalliaita makaa syvälle maan sisään kaatuneena. Vedämme, revimme, noidumme sihisten etuhampaidemme väleistä. Kämmen on edellisen päivän koettelemuksesta jäänyt kippuraan eikä ote pihdeistä pidä. Tupakansavu nousee talon portailta. Selkä hikoaa, pään sisällä kipinöi. Luovaksi tauoksi haen piisipuut, kaminapuut, hellapuut ja saunapuut, pusken ne lahoissa maitokärryissä läpi pihan poikki tulvivan kylmän kevätpuron. Liiterinovella istahdan pölkylle, moottorisahalla pätkittyjen harmaiden kuivaajanhirsien viereen. Aurinko heittää harvan seinän läpi sisään kultaisen kiilan, jossa sisilisko koittaa olla aivan hiljaa. Etsin seinästä kummipojan nimikirjaimet, ne jotka viime kesänä puukolla kaiverrettiin. Kaukana talonpihalla tanssivan kaivinkoneen hurina, kauhan kolina kantaa yli korven. Huomaan metsänrajassa seisovan suuren valkoisen poron, joka mykkänä kohottelee hirvenkasvoista päätään. Vaalean sarvinukan alta kuultaa verisuonien puna.
Yöauringon kevyt valo hohtaa keittiön vanhan ikkunalasin lävitse. LVI-mies lähti jo tunteja sitten, mutta kaivinkonekuski, viereisen kylän kurttuinen tervaskanto, jäi vielä työmaalle. Nyt on piha silitelty, maat taputeltu. Hiljaisella äänellä mies kertoo tienrakennustarinaa. Kastan rinkeliä kahviin ja kuuntelen, kerron kuinka päivän mittaan ihailin sormenpäillä kulkevaa konetta. Raatimies hymyilee kaikilla kasvonsa rypyillä.
Viimeisenä aamuna siirrän tavarani pirtinnurkasta pihalle. Kiireisen oloinen nuohooja lampsii apupoikineen huoneesta toiseen. Välillä pölähtää. Allekirjoitus laskuun, tiskit puhtaiksi, kaasupullot kiinni, ovet lukkoon. Ihmiset siisteissä vaatteissa autoon.
Kotona kissat siristelevät ja haukottelevat perään. Toinen kehrää. Silitän selkää, särkevällä kädellä, toisella otan paperipussista uskovaisten pastillin. Ensi kuussa pohjoiseen uudemman kerran.
12. toukokuuta 2015
Mitä sulla on huomenna
Uni päättyy, valve alkaa. Verhojen takana on valoisaa. Kissa rötköttää lattialla housujen päällä, toinen makaa tuolissa kerällä ja näyttää sievältä kuin kottikärryn rengas. Jalat tuntuvat raskailta, pää kevyeltä. Vessa, kylpyhuone, keittiö.
Pannunpohjalle kaksi mittaa kahvia, loraus papumaitoa kuppiin. Margariinirasian kansi on tahmainen. Yöllä koettu näky täydellisestä näkkileivästä häivähtää äkkiä mielen pintaan. Hymähdyttää.
Sisäkengät, pieni olkalaukku, puhelin, lompakko ja kaikki reppuun, reppu selkään. Kypärä päähän. Toivottavasti tänään ei ole liikkaa. Pyörä kulkee autopilotilla telineestä telineeseen kostean aamuilman läpi.
Opehuoneessa tuttu kollega hymyilee ja kysyy että mites työhommat. Rehellisenkarhea vastaus ei yllätä häntä, tällaiseksi tämä on mennyt. Hänenkin pohjakoulutuksensa oli mikä oli, mikä olikaan. Nyökkään sopivassa kohdassa ja koitan katsoa ulos. Avainnauhassani lukee sata kertaa mol.fi. Pihalla kellonlyömää odottava poika pelaa palloa ja potkaisee niin, että kenkä lähtee jalasta.
Ohjeet ovat pöydällä. Kuka puuttuu? Kirjat auki, sivunumero taululle. Sanat singahtelevat seinästä seinään. Rykäisen, korotan vähän ääntä. Hetkeksi, hetkeksi luokan täyttää lyijykynien tasainen rapina. Ope mikä sivu?
Käytäväepisodi, ope selvittää, selviää itse tauolleen otsatukka rasvaantuneena. Puolen tunnin välitunnista on jäljellä kuusi minuuttia. Kahvi ei ole tippunut vaan lorisee suodattimesta kannuun raskaana vuona kuin miehenkusi. Pikkuisen kikkailemalla saa kannun siirrettyä ja kupin aseteltua suodattimen alle ilman palovammoja. Hamekangas kohtaa viimein sohvakankaan. Viisi minuuttia. Toinen opettaja viuhkii puhelimennäyttöä ja sanoo, että Nepalissa on taas maa järissyt.
Ei auta hyvä, ei auta paha. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta, oppilaalla on omat kommervenkkinsä, tukitoimet on aloitettu, koita jaksaa, kirjoita tapahtumainkulku paperille niin se menee huomenna sähköiseen järjestelmään, kai sen joku muistaa laittaa. Kirjaus on pakko tehdä myöhemmin, koska sitä on jo myöhässä pihavalvonnasta. Sataa. Pienet ihmiset nojautuvat kiukkuisina, äksyinä, alakuloisina rakennuksen seinustokatveisiin. Vesi putoaa puihin ja asvaltille, laakeanharmaisiin lätäköihin. Hammasrautainen yksinäinen tyttö tulee sateenvarjon alle juttelemaan hevosista.
Tunnilla eräs nuokkuu tuolissaan. Ruokalassa hän on aiemmin ottanut lautaselleen vain nokareellisen ruokaa. Huppari peittää ääriviivat. Kyykistyn pulpetin eteen ja kysyn miltä tuntuu, näytät kovin väsyneeltä. Oppilas katsoo kämmenensä sisällä lepäävää lyhyeksi hiutunutta kynää ja sanoo vaimeasti, että hän on kyllä väsynyt. Hän tuntuu puhuvan itselleen, olevan todellisuudessa jossain aivan muualla, kaukana luokkahuoneen tovereista, äikänkirjasta ja sen adjektiivien vertailutehtävästä, matikasta, ympäristötiedosta, kuvaamataidosta, musiikista, taulun hymynaamoista, muovimattolattiasta, suljetuista kaihtimista ja kaihdinten takaisesta sateesta. Sinne missä hän on ei minulla ole pääsyä.
Takki päälle, reppu selkään. Rehtori kysyy pääsenkö huomenna. Pääsen. Eri käytävään, eri luokkaan. Ohjeet ovat pöydällä.
Pannunpohjalle kaksi mittaa kahvia, loraus papumaitoa kuppiin. Margariinirasian kansi on tahmainen. Yöllä koettu näky täydellisestä näkkileivästä häivähtää äkkiä mielen pintaan. Hymähdyttää.
Sisäkengät, pieni olkalaukku, puhelin, lompakko ja kaikki reppuun, reppu selkään. Kypärä päähän. Toivottavasti tänään ei ole liikkaa. Pyörä kulkee autopilotilla telineestä telineeseen kostean aamuilman läpi.
Opehuoneessa tuttu kollega hymyilee ja kysyy että mites työhommat. Rehellisenkarhea vastaus ei yllätä häntä, tällaiseksi tämä on mennyt. Hänenkin pohjakoulutuksensa oli mikä oli, mikä olikaan. Nyökkään sopivassa kohdassa ja koitan katsoa ulos. Avainnauhassani lukee sata kertaa mol.fi. Pihalla kellonlyömää odottava poika pelaa palloa ja potkaisee niin, että kenkä lähtee jalasta.
Ohjeet ovat pöydällä. Kuka puuttuu? Kirjat auki, sivunumero taululle. Sanat singahtelevat seinästä seinään. Rykäisen, korotan vähän ääntä. Hetkeksi, hetkeksi luokan täyttää lyijykynien tasainen rapina. Ope mikä sivu?
Käytäväepisodi, ope selvittää, selviää itse tauolleen otsatukka rasvaantuneena. Puolen tunnin välitunnista on jäljellä kuusi minuuttia. Kahvi ei ole tippunut vaan lorisee suodattimesta kannuun raskaana vuona kuin miehenkusi. Pikkuisen kikkailemalla saa kannun siirrettyä ja kupin aseteltua suodattimen alle ilman palovammoja. Hamekangas kohtaa viimein sohvakankaan. Viisi minuuttia. Toinen opettaja viuhkii puhelimennäyttöä ja sanoo, että Nepalissa on taas maa järissyt.
Ei auta hyvä, ei auta paha. Ei kuulemma ole ensimmäinen kerta, oppilaalla on omat kommervenkkinsä, tukitoimet on aloitettu, koita jaksaa, kirjoita tapahtumainkulku paperille niin se menee huomenna sähköiseen järjestelmään, kai sen joku muistaa laittaa. Kirjaus on pakko tehdä myöhemmin, koska sitä on jo myöhässä pihavalvonnasta. Sataa. Pienet ihmiset nojautuvat kiukkuisina, äksyinä, alakuloisina rakennuksen seinustokatveisiin. Vesi putoaa puihin ja asvaltille, laakeanharmaisiin lätäköihin. Hammasrautainen yksinäinen tyttö tulee sateenvarjon alle juttelemaan hevosista.
Tunnilla eräs nuokkuu tuolissaan. Ruokalassa hän on aiemmin ottanut lautaselleen vain nokareellisen ruokaa. Huppari peittää ääriviivat. Kyykistyn pulpetin eteen ja kysyn miltä tuntuu, näytät kovin väsyneeltä. Oppilas katsoo kämmenensä sisällä lepäävää lyhyeksi hiutunutta kynää ja sanoo vaimeasti, että hän on kyllä väsynyt. Hän tuntuu puhuvan itselleen, olevan todellisuudessa jossain aivan muualla, kaukana luokkahuoneen tovereista, äikänkirjasta ja sen adjektiivien vertailutehtävästä, matikasta, ympäristötiedosta, kuvaamataidosta, musiikista, taulun hymynaamoista, muovimattolattiasta, suljetuista kaihtimista ja kaihdinten takaisesta sateesta. Sinne missä hän on ei minulla ole pääsyä.
Takki päälle, reppu selkään. Rehtori kysyy pääsenkö huomenna. Pääsen. Eri käytävään, eri luokkaan. Ohjeet ovat pöydällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)