Huomaan iäkkään miehen jo vihannesosastolla. Lyhyt tepsuttava askel, leikkaamattomat hiukset. Lasten ostoskärryissä pieni kurkku. Luinen käsi vapisee, kun hän laittaa kolmatta croissantia pussiin paistopisteellä.
Olin ajatellut jatkaa syntistä Flow-virtaan astumista lähikaupan lauantaisella pakastepitsalla. Muistan kesän mittaan tiukemmiksi muuttuneet verkkarit, muutan mieleni ja kerään koriini salaattiainekset. Karkkihyllyllä järkeilen: koska en syökään pitsaa, voin ottaa suklaata. Läiskin levyn ja päälle vielä lakupötkön koriin paprikan ja litimärän sateenvarjon viereen. Viereeni tulee lyhyt askel. Käsi puristaa kahta valmisateriapakkausta. Siniset silmät ovat kirkkaat ja vilpittömät.
"Kun minä en löytänyt vaakaa."
"Niin hedelmille?"
"Eikun näille… Nämäkin pitää punnita. Kaipa se kassaneiti punnitsee."
"Ei niitä varmaankaan punnita tarvitse."
Töpöttävät jalat vievät kassalle. Bonuskorttia, sitä kokonaan vihreää, tai rahaa, kahdeksan neljäkymmentä, ei tahdo löytyä. Lompakossa on niin monta osastoa. Ostosten loppusumma unohtuu kolmesti. Kassa teitittelee ja sanoo moneen kertaan, ettei tässä mihinkään kiire ole. Lopulta löytyy iso seteli.
Mies laittaa ostoksensa hihnalta takaisin lastenkärryyn ja vetäytyy pelikoneiden luokse. Pakkaan friseesalaatin kirsikkatomaatit paprikan kauramaidon valkoiset pavut suklaalevyn lakupötkön ja puolijuoksen ulos sateeseen. Itkettää. Toivon, ettei mies asu yksin. Että joku katsoo vähän perään.
Että kunpa itse en elä niin pitkään, että unohdan kuinka käydään kaupassa.
13. elokuuta 2016
2. elokuuta 2016
Hik hatus ja hattu naulas
Elokuu. Ei ole totta.
Kesä on luikahtanut eletyksi nopeammin kuin arvasinkaan. Ja miksipäs ei - kesäkuu meni lähinnä rauhallisesti makoillen (sekä Game of Thronesin viimeisiä jaksoja katsellen, nyyh) siinä missä heinäkuussa olin vähemmän kotosalla kuin liesussa. Pohjoisen reissu kävi tällä kertaa siskon lapsen- ja meidän äitee -täyteisessä autossa. Välillä tuli ahdasta. Siinä Padasjoen, Jämsän, Jyväskylän, Rautalammin, Kuopion, Iisalmen, Kajaanin ja Hyrynsalmen kohdalla. Ja mitä näitä muita paikkoja nyt on. Hieno retki! Maalasin porstuaa, hikoilin hillasuolla, näin lepakoita ja imin sieluuni lämpimän heinäkuun yön tiheää valoa. Jähmetyin keskelle pirtin hiljaista lattiaa, kun radiosta äänimerkin jälkeen kuului kuinka Euroopan laidalla on tehty sotilasvallankaappaus.
Toivuin koitoksesta kotona muutaman päivän, ennen kuin rapsutin taas kissaa korvan takaa, heitin puolisolle lentosuukot ja pakkasin kamat autoon. Sutjakka vuokra-hybridi vei Pohjois-Karjalaan. Kotimaanmatkailu bäst!
Grillatussa ananaksessa, kirja kädessä istuksimisessa ja naurussa riitti jälleen. Ja pokémoneissa! Radio raikui järvelle mammojen ja pappojen puheluita aamusta iltaan (siltä tuntui), siihen hämärän hetkeen jona sitä poltti vielä viimeisen tupakin.
Päivä tosiaan päättyy jo aikaisin. Pyykinpesua ja työnhakua täynnä oleva tahmea jänkättävä päivä. Vielä yksi koneellinen. Sitten tuhat palaa vesimelonia ja pinoksi kertyneen sanomain päällimmäinen aviisi. Maailman ryskät ja rytinät, minä kuuntelen.
Kesä on luikahtanut eletyksi nopeammin kuin arvasinkaan. Ja miksipäs ei - kesäkuu meni lähinnä rauhallisesti makoillen (sekä Game of Thronesin viimeisiä jaksoja katsellen, nyyh) siinä missä heinäkuussa olin vähemmän kotosalla kuin liesussa. Pohjoisen reissu kävi tällä kertaa siskon lapsen- ja meidän äitee -täyteisessä autossa. Välillä tuli ahdasta. Siinä Padasjoen, Jämsän, Jyväskylän, Rautalammin, Kuopion, Iisalmen, Kajaanin ja Hyrynsalmen kohdalla. Ja mitä näitä muita paikkoja nyt on. Hieno retki! Maalasin porstuaa, hikoilin hillasuolla, näin lepakoita ja imin sieluuni lämpimän heinäkuun yön tiheää valoa. Jähmetyin keskelle pirtin hiljaista lattiaa, kun radiosta äänimerkin jälkeen kuului kuinka Euroopan laidalla on tehty sotilasvallankaappaus.
Toivuin koitoksesta kotona muutaman päivän, ennen kuin rapsutin taas kissaa korvan takaa, heitin puolisolle lentosuukot ja pakkasin kamat autoon. Sutjakka vuokra-hybridi vei Pohjois-Karjalaan. Kotimaanmatkailu bäst!
Grillatussa ananaksessa, kirja kädessä istuksimisessa ja naurussa riitti jälleen. Ja pokémoneissa! Radio raikui järvelle mammojen ja pappojen puheluita aamusta iltaan (siltä tuntui), siihen hämärän hetkeen jona sitä poltti vielä viimeisen tupakin.
Päivä tosiaan päättyy jo aikaisin. Pyykinpesua ja työnhakua täynnä oleva tahmea jänkättävä päivä. Vielä yksi koneellinen. Sitten tuhat palaa vesimelonia ja pinoksi kertyneen sanomain päällimmäinen aviisi. Maailman ryskät ja rytinät, minä kuuntelen.
14. kesäkuuta 2016
Nähhään syssymmällä
Kello yhdentoista aamukahvit. Kyl maar, se on kesäloma.
Takana on huikea työvuosi. Sain tehdä kaikenlaista siistiä ja kokeilla rutkasti uutta. Mennä myös metsään, sanan joka merkityksessä. Tehdä yhteistyötä ihanien kollegoiden kanssa ja opettaa mitä mielenkiintoisempia oppilaita. Tällainen lukuvuosi tuli minulle juuri oikeaan kohtaan, sillä onnistumisen kokemukset tuppaavat pahimmillaan olevan uran alkuvaiheessa enemmän kuin vähissä.
Vähissä ne olivat välistä nytkin. Mokailin ajoittain oikein huolella, istuin opehuoneessa kivi kasvojeni kohdalla ja ajattelin olevani maailman paskin opettaja. Se on kuulkaa syvä tunne se. Oli tilanteita, joista en selvinnyt kunnialla - jotka olivat minulle aivan liian haastavia ja joissa tein huonoja päätöksiä. Omien heikkouksien kohtaamisen lisäksi epätoivoa herättivät suuressa määrin myös rakenteelliset epäkohdat. Leikkauspolitiikan viillot tuntuvat syvinä niissä perheissä, joissa ei mene niin hyvin. Tuntui (jälleen) hirveältä tehdä oman tontin puolelta kaikkensa nuoren auttamiseksi ja sitten katsella vierestä, kun muut viranomaiset ja tahot jäävät istumaan käsiensä päälle. Eivät siksi, etteivätkö haluaisi tehdä töitään, vaan siksi että joku on päättänyt ettei rahaa ole. Turhautumisen, vitutuksen, vihan ja surun myrsky oli näissä asioissa sisälläni jos ei päivittäinen niin vähintään viikottainen. Enpä usko olevani ainoa kouluarjessa työskentelevä, jota jatkuva huoli kuluttaa puhki.
Kevät oli muutoinkin kuin töiden osalta välillä raskas kantaa. Kahden rankan työviikon väliin osuivat hautajaiset pohjoisessa. Pää ei pysynyt mukana, kun keho lähti aamuyöstä Helsingistä ja oli illalla tunturin juurella. Tädin talossa tuntui aika pysähtyneen. Kamarinnurkan sängyssä näin huolimattomia unia. Aamusta kappeli oli kaunis ja arkku tismalleen vainajan näköinen. Kallat nuokkuivat kukkalaitteissa hauraanvalkoisina. Lesken itku muutti oman haikeuden polttavaksi suruksi. Hautaanlaskun jälkeen jäin ottamaan vielä yhden kuvan. Siitä tuli yhdentekevä - ohut sulava lumipeite paloi kevätauringossa puhki, hautausmaan hiljainen hiekka näytti likaiselta, sinivalkoiset kukat räikeiltä. Saattoväki loittoni hiljalleen kohti parkkipaikkaa. Tuntui mahdottomalta jättää ihminen sinne, yksin kylmään maahan. Niin tein. Seuraavana yönä join ja poltin aivan liikaa kajaanilaisessa karaokebaarissa.
Mutta! Nyt on kesä. Sitä edelsi liikuttava kevätjuhla ja sitäkin liikuttavampi ilta kollegoiden kanssa. Lomamoodiin sujahdin viimeistään Tampereen-reissulla ja sen perään siskontytön synttärikakkua syödessäni. Hän on jo neljä, vaikka syntyi aivan äsken. Kun hän halaa, hän ei tahdo päästää irti. En tahdo minäkään.
Takana on huikea työvuosi. Sain tehdä kaikenlaista siistiä ja kokeilla rutkasti uutta. Mennä myös metsään, sanan joka merkityksessä. Tehdä yhteistyötä ihanien kollegoiden kanssa ja opettaa mitä mielenkiintoisempia oppilaita. Tällainen lukuvuosi tuli minulle juuri oikeaan kohtaan, sillä onnistumisen kokemukset tuppaavat pahimmillaan olevan uran alkuvaiheessa enemmän kuin vähissä.
Vähissä ne olivat välistä nytkin. Mokailin ajoittain oikein huolella, istuin opehuoneessa kivi kasvojeni kohdalla ja ajattelin olevani maailman paskin opettaja. Se on kuulkaa syvä tunne se. Oli tilanteita, joista en selvinnyt kunnialla - jotka olivat minulle aivan liian haastavia ja joissa tein huonoja päätöksiä. Omien heikkouksien kohtaamisen lisäksi epätoivoa herättivät suuressa määrin myös rakenteelliset epäkohdat. Leikkauspolitiikan viillot tuntuvat syvinä niissä perheissä, joissa ei mene niin hyvin. Tuntui (jälleen) hirveältä tehdä oman tontin puolelta kaikkensa nuoren auttamiseksi ja sitten katsella vierestä, kun muut viranomaiset ja tahot jäävät istumaan käsiensä päälle. Eivät siksi, etteivätkö haluaisi tehdä töitään, vaan siksi että joku on päättänyt ettei rahaa ole. Turhautumisen, vitutuksen, vihan ja surun myrsky oli näissä asioissa sisälläni jos ei päivittäinen niin vähintään viikottainen. Enpä usko olevani ainoa kouluarjessa työskentelevä, jota jatkuva huoli kuluttaa puhki.
Kevät oli muutoinkin kuin töiden osalta välillä raskas kantaa. Kahden rankan työviikon väliin osuivat hautajaiset pohjoisessa. Pää ei pysynyt mukana, kun keho lähti aamuyöstä Helsingistä ja oli illalla tunturin juurella. Tädin talossa tuntui aika pysähtyneen. Kamarinnurkan sängyssä näin huolimattomia unia. Aamusta kappeli oli kaunis ja arkku tismalleen vainajan näköinen. Kallat nuokkuivat kukkalaitteissa hauraanvalkoisina. Lesken itku muutti oman haikeuden polttavaksi suruksi. Hautaanlaskun jälkeen jäin ottamaan vielä yhden kuvan. Siitä tuli yhdentekevä - ohut sulava lumipeite paloi kevätauringossa puhki, hautausmaan hiljainen hiekka näytti likaiselta, sinivalkoiset kukat räikeiltä. Saattoväki loittoni hiljalleen kohti parkkipaikkaa. Tuntui mahdottomalta jättää ihminen sinne, yksin kylmään maahan. Niin tein. Seuraavana yönä join ja poltin aivan liikaa kajaanilaisessa karaokebaarissa.
Mutta! Nyt on kesä. Sitä edelsi liikuttava kevätjuhla ja sitäkin liikuttavampi ilta kollegoiden kanssa. Lomamoodiin sujahdin viimeistään Tampereen-reissulla ja sen perään siskontytön synttärikakkua syödessäni. Hän on jo neljä, vaikka syntyi aivan äsken. Kun hän halaa, hän ei tahdo päästää irti. En tahdo minäkään.
10. huhtikuuta 2016
Normipäivä
Vanhalla miehellä on tummat silmät, joissa on outo hohde. En tunne häntä. Silti kuuntelen hänen kertomustaan suurella mielenkiinnolla. Ukko kohottelee ääntään ja käsiään verkkaan putoavien lauseiden tahdissa. "Siinä se oli... Kamala, pelottava kummitus", hän ulahtaa, ja mieleni pintaan nousee kuva purppurapukuisesta naisesta. Naisen kasvot ovat kalpeat ja ilmeettömät, ja suuren hatun kaareva lieri miltei peittää hänen tyhjänä seisovan katseensa. Ukon otsa vääntyy kurtuille, suu aukeaa märäksi aukoksi. "Sitten sanoin hänelle, että… Että minä näen sinut."
Herätyskello. Pohjoissavolaisia puolukoita jogurttiin. Puoli kahdeksaksi töihin. Luen bussissa romaania kolmekymmentäluvun Kuopiosta. Makustelen poikkeuksellisen aikaisin päättyvää työpäivää ja yhtä poikkeuksellista täsmäiskua keskustatavaratalon alennusmyynteihin. Nousevan auringon valo hiipii pitkin poskeani.
Ensimmäisen opetustuokion ajan kertaamme yhden oppilaan kanssa kahdella kielellä kylmää sotaa, toisen tuokion ajan autan samanaikaisopettajana toimiessani toista oppilasta tekemään rästiin jääneen maantiedontestinsä. Lähden monistamaan parit tehtävät. Monistushuoneesta löydän kopiokoneen osista harmaan lattian ja haalariasuisen miehen.
Lounaaksi ahmin tölkistä kauhottua ja mikrotettua hernekeittoa. Juoksen hakemaan fysiikankirjan ja muuta pian tarvitsemaani sälää varastosta. Sisävalvonta. Koulun ilmastointi on jälleen epäkunnossa. Seisahdun aivan sattumalta eräälle ulko-ovelle ja haukon auringonpaisteelta tuoksuvaa kevätilmaa. Välitunnin käytävämeteli huumaa korvia. Mietin sisäilmatutkimuksia, joita luvataan ja luvataan, mutta mitään ei tapahdu.
Kokous. Istun ja yritän näyttää kiinnostuneelta. Kellonvilkuiluni saattaa heikentää larppini uskottavuutta. Nousen, pahoittelen ja käyn yllättämässä erään teinin tunniltaan rästikokeella. Koevalvonnan aikana tabletistani loppuu akku. Selailen paperikalenteria eestaas ja vanhana matemaatikkona lasken viikkoja kesälomaan, kunnes oppilas palauttaa paperinsa. Lasken hänet matkoihinsa. Sammutan valot. Lukitsen ovet. Käyn asioimassa kollegan luokassa.
Vedän kenkiä jalkaan, kun opettajainhuoneen ovelle tulee oppilas pyytämään apua. Käytävällä on verta. Miksi sitä on siellä ja kenestä se on peräisin - suuri mysteeri huolimatta väenpaljoudesta, joka asiaa ympäröi. Selvitellään. Kun on selvää, ettei minusta ole enää hyötyä, päätän lähteä. Ohimennen kysyn käytävällä hengaavalta oppilaaltani, missä hänen pitäisi olla. Hän ei tiedä. Selvitellään. Ei selviä. Lykkään asian noin puolen tunnin veivaamisen jälkeen sattumalta vastaantulevan luokanvalvojan käsiin. Konsultoin vielä nopeasti kollegaa, ennen kuin heitän takin niskaan ja puolijuoksen liikennevälineeseen. Repuntaskusta löytyy vanha suklaapatukka, jota haukatessani puhkeaa päänsisäinen kerubikuoroni laulamaan kiitosta ja ylistystä. Ikkunan takana harmaan ja kuolleenkeltaisen sävyt vaihtelevat. Välistä ohitamme rykelmän likaisia lumikasoja.
Tavaratalo on täynnä. Täynnä turhaa tavaraa, täynnä turhantärkeitä pahantuulisia ihmisiä, minä mukaanlukien. Joudun jonottamaan päästäkseni käsiksi hakemiini tuotteisiin. Jonot kassoille kiemurtavat ja sihisevät. Leikin ovelaa ja nousen portaita hakemaan rauhaisampaa maksupaikkaa. Ylemmissä kerroksissa jonot ovat yhtä pitkät, mutta oikeudenmukaisen odotuksen varmistamiseksi tulee jokaisen ottaa vuoronumero.
Väsyttää. Muistan luvanneeni viedä karkkia huomiseen tapaamiseen. Piipahdan kioskilla ja ostan riistohintaisen pussin käärekaramelleja. Metrossa on täyttä. Vieressäni istuva nainen koettaa töniä itselleen enemmän tilaa, vaikka huomaa, etten itseäni pienemmäksi muutu. Tönin takaisin tilan, joka minulle kuuluu. Epäuskoinen närkästys jää leijumaan ilmaan vielä minuutteja rouvan pysäkin jälkeen.
Kello on tuhat. Astun rappuuni ja kuulen kuinka naapuri tömistää ylös rappusia kiukkuisin askelin. Hissi ei toimi. Ajattelen ottavani ylös päästyäni karminlaidasta huollon numeron ja liityn äkäisten joukkoon. Keskivaiheilla puskee kevyttä hikeä. Toinen naapuri laittelee juuri oveaan kiinni. "Jaa, hissikö ei toimi?" Vastaan siltä näyttävän. Tajuan sillä hetkellä, että huollon numero löytyy vain alhaalta ja puuskahdan sen myös ääneen. Naapuri jää silmäämään minua laiskasti. "No, viittitkö… Nuoremmakses…" Minulta pääsee jokseenkin väritön naurahdus. Käännän selkäni ja jatkan nousemistani. En. En todellakaan viitsi, enkä varsinkaan nuoremmakseni. Ylemmäs kavutessani huomaan kolmannen naapurin kasanneen tavaroitaan hissinovien väliin pönkäksi. Kuinka mukavaa.
Laskevan auringon valo värjää seinän punaiseksi. Kissa vääntäytyy selälleen, toivoo maharapsutusta. Huomenna puoli kahdeksaksi töihin. Laitan herätyskellon, luen tovin kirjaa. Napsautan valon pois, ja tunnen ruumiini olevan kasa velttoa väsynyttä lihaa.
Neljäs naapuri koettaa porata seinää ihan hiljaa.
Herätyskello. Pohjoissavolaisia puolukoita jogurttiin. Puoli kahdeksaksi töihin. Luen bussissa romaania kolmekymmentäluvun Kuopiosta. Makustelen poikkeuksellisen aikaisin päättyvää työpäivää ja yhtä poikkeuksellista täsmäiskua keskustatavaratalon alennusmyynteihin. Nousevan auringon valo hiipii pitkin poskeani.
Ensimmäisen opetustuokion ajan kertaamme yhden oppilaan kanssa kahdella kielellä kylmää sotaa, toisen tuokion ajan autan samanaikaisopettajana toimiessani toista oppilasta tekemään rästiin jääneen maantiedontestinsä. Lähden monistamaan parit tehtävät. Monistushuoneesta löydän kopiokoneen osista harmaan lattian ja haalariasuisen miehen.
Lounaaksi ahmin tölkistä kauhottua ja mikrotettua hernekeittoa. Juoksen hakemaan fysiikankirjan ja muuta pian tarvitsemaani sälää varastosta. Sisävalvonta. Koulun ilmastointi on jälleen epäkunnossa. Seisahdun aivan sattumalta eräälle ulko-ovelle ja haukon auringonpaisteelta tuoksuvaa kevätilmaa. Välitunnin käytävämeteli huumaa korvia. Mietin sisäilmatutkimuksia, joita luvataan ja luvataan, mutta mitään ei tapahdu.
Kokous. Istun ja yritän näyttää kiinnostuneelta. Kellonvilkuiluni saattaa heikentää larppini uskottavuutta. Nousen, pahoittelen ja käyn yllättämässä erään teinin tunniltaan rästikokeella. Koevalvonnan aikana tabletistani loppuu akku. Selailen paperikalenteria eestaas ja vanhana matemaatikkona lasken viikkoja kesälomaan, kunnes oppilas palauttaa paperinsa. Lasken hänet matkoihinsa. Sammutan valot. Lukitsen ovet. Käyn asioimassa kollegan luokassa.
Vedän kenkiä jalkaan, kun opettajainhuoneen ovelle tulee oppilas pyytämään apua. Käytävällä on verta. Miksi sitä on siellä ja kenestä se on peräisin - suuri mysteeri huolimatta väenpaljoudesta, joka asiaa ympäröi. Selvitellään. Kun on selvää, ettei minusta ole enää hyötyä, päätän lähteä. Ohimennen kysyn käytävällä hengaavalta oppilaaltani, missä hänen pitäisi olla. Hän ei tiedä. Selvitellään. Ei selviä. Lykkään asian noin puolen tunnin veivaamisen jälkeen sattumalta vastaantulevan luokanvalvojan käsiin. Konsultoin vielä nopeasti kollegaa, ennen kuin heitän takin niskaan ja puolijuoksen liikennevälineeseen. Repuntaskusta löytyy vanha suklaapatukka, jota haukatessani puhkeaa päänsisäinen kerubikuoroni laulamaan kiitosta ja ylistystä. Ikkunan takana harmaan ja kuolleenkeltaisen sävyt vaihtelevat. Välistä ohitamme rykelmän likaisia lumikasoja.
Tavaratalo on täynnä. Täynnä turhaa tavaraa, täynnä turhantärkeitä pahantuulisia ihmisiä, minä mukaanlukien. Joudun jonottamaan päästäkseni käsiksi hakemiini tuotteisiin. Jonot kassoille kiemurtavat ja sihisevät. Leikin ovelaa ja nousen portaita hakemaan rauhaisampaa maksupaikkaa. Ylemmissä kerroksissa jonot ovat yhtä pitkät, mutta oikeudenmukaisen odotuksen varmistamiseksi tulee jokaisen ottaa vuoronumero.
Väsyttää. Muistan luvanneeni viedä karkkia huomiseen tapaamiseen. Piipahdan kioskilla ja ostan riistohintaisen pussin käärekaramelleja. Metrossa on täyttä. Vieressäni istuva nainen koettaa töniä itselleen enemmän tilaa, vaikka huomaa, etten itseäni pienemmäksi muutu. Tönin takaisin tilan, joka minulle kuuluu. Epäuskoinen närkästys jää leijumaan ilmaan vielä minuutteja rouvan pysäkin jälkeen.
Kello on tuhat. Astun rappuuni ja kuulen kuinka naapuri tömistää ylös rappusia kiukkuisin askelin. Hissi ei toimi. Ajattelen ottavani ylös päästyäni karminlaidasta huollon numeron ja liityn äkäisten joukkoon. Keskivaiheilla puskee kevyttä hikeä. Toinen naapuri laittelee juuri oveaan kiinni. "Jaa, hissikö ei toimi?" Vastaan siltä näyttävän. Tajuan sillä hetkellä, että huollon numero löytyy vain alhaalta ja puuskahdan sen myös ääneen. Naapuri jää silmäämään minua laiskasti. "No, viittitkö… Nuoremmakses…" Minulta pääsee jokseenkin väritön naurahdus. Käännän selkäni ja jatkan nousemistani. En. En todellakaan viitsi, enkä varsinkaan nuoremmakseni. Ylemmäs kavutessani huomaan kolmannen naapurin kasanneen tavaroitaan hissinovien väliin pönkäksi. Kuinka mukavaa.
Laskevan auringon valo värjää seinän punaiseksi. Kissa vääntäytyy selälleen, toivoo maharapsutusta. Huomenna puoli kahdeksaksi töihin. Laitan herätyskellon, luen tovin kirjaa. Napsautan valon pois, ja tunnen ruumiini olevan kasa velttoa väsynyttä lihaa.
Neljäs naapuri koettaa porata seinää ihan hiljaa.
24. tammikuuta 2016
Kakstuhatta viistoista
Viime vuonna tapahtui paljon. Palelin pakkasissa, sijaistin milloin mitäkin ja ketäkin, kävin oopperassa, join boolia, hymyilin, juhlin ja pyöräilin. Kiehuin, huusin ja protestoin. Istuin autossa, lentokoneessa ja soutuveneessä. Nappasin heitetyn hääkimpun, poltin satunnaisen tupakan, itkin onnellisia pakahtuneita kyyneleitä. Sain kummilapsen. Loppuvuodesta muuttunut arki muuttoineen ja uusine töineen vei ajoittain mehut. Kuvista puuttuvat ymmärrettävästi lukemattomat ja salassapidettävät, syksyn aikana kuluneet hetket oppitunneilla, opettajainhuoneessa, palavereissa ja kokouksissa. Mukaan on mahtunut niin tasaista kuin ravistelevaakin kyytiä. Opettavaista ja tarpeellista, yhtä kaikki.
Uutta vuotta on kulunut miltei kuukausi. Katseeni kantaa nyt vain nykyisen työsuhteeni loppuun, ja siitä eteenpäin on jälleen ikkunat levällään. Vielä ei jännitä, mitä vuosi tuo tullessaan. Antaa sydäntalven lumien ensin sulaa ja katsotaan sitten. Siihen saakka, joka aamu, istun työmatkajunan penkillä ja mieleni perukoilla haaveilen kesästä.
18. lokakuuta 2015
Vaikka tekee kipeää niin ei haittaa
Aah. Ihanaa. Jaa mikä niin? No syysloma.
Nyt oli nimittäin meikäläiselläkin ihan oikea loma. Koska olen töissä.
Parisen kuukautta sitten kävi niin onnellisesti, että sain vastaanottaa lukuvuoden mittaisen pestin erityisopettajana. Opeteltavaa on riittänyt: uusi työnkuva, uusi koulu ja uudet työtoverit omine kuvioineen ovat kaikki vieneet välistä sormen suuhun. Ensimmäisen jakson perusteella sanoisin, että nyt kävi munkki. Työ on raskasta, välistä turhauttavaa ja sielua nakertavaakin, mutta voe jumpetti sentään miten mukavaa, palkitsevaa ja onnea tuottavaa myös. Oppituntien välissä on tullut sekä kihistyä opehuoneen nurkassa työsuhdehuutotyynyä (kyl sä tiät, semmosta tyynyä johon voi huutaa) toivoen että istuttua vessassa tyypertyneenä onnellisia ylpeydenkyyneleitä nieleskellen. Koska kuten tiätte, noi teinit ovat mitä ovat - ihania, raivostuttavia, kummallisia, tavallisia, yllättäviä, laiskoja, ahkeria, vellinveteliä, sydämellisiä, kaikenhaastavia, vereslihalla, sielu auki, sielu kiinni, kaikkihetinyt ja nyteilähemitäänmitenkäänei, ei ei ei mutta kyllä, ehkä kenties sittenkin. Erityisoppilaiden kohdalla teini-iän myrskyn päältä, alta ja keskeltä löytyy muutakin lisäkiemuraa, jonka kanssa painiessa tulee opella herkästi hiki. Ja siitä hiestä minä pidän. (Vaikka tähän on toki lisättävä se klassinen palkkapäivän ajatus: saisi tämän elannon revittyä kyllä muualtakin - ja jessus sentään kuinka paljon helpommalla. Vielä ei ole kuitenkaan se päivä, onneksi.)
Olen myös viihtynyt työyhteisössä hyvin. Naurattaa sitten opehuoneessa tai itkettää, vastakaikua kyllä saa. Se on superia, sillä vertaistuki on ainakin tälle nuorelle opettajalle todella tärkeää. Meillä on hyvä lauma, ja siinä laumassa on hyvä juosta.
Lyhyt lomapaussi tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Olen maannut naamallani, lukenut kirjaa, leiponut, tehnyt ja juonut boolia, herännyt (pitkästä aikaa) kohmeloon ja lukenut vähän lisää kirjaa. Tänään on loman viimeinen päivä. Aion katsella sumua, juoda kahvia ja tehdä muutaman työhomman, joita en viimeisenä työpäivänä millään jaksanut hoitaa. Pestä pari koneellista pyykkiä koneella, joka toimii nyt vailla moitteen sanaa.
Kyllä kelpaa.
Nyt oli nimittäin meikäläiselläkin ihan oikea loma. Koska olen töissä.
Parisen kuukautta sitten kävi niin onnellisesti, että sain vastaanottaa lukuvuoden mittaisen pestin erityisopettajana. Opeteltavaa on riittänyt: uusi työnkuva, uusi koulu ja uudet työtoverit omine kuvioineen ovat kaikki vieneet välistä sormen suuhun. Ensimmäisen jakson perusteella sanoisin, että nyt kävi munkki. Työ on raskasta, välistä turhauttavaa ja sielua nakertavaakin, mutta voe jumpetti sentään miten mukavaa, palkitsevaa ja onnea tuottavaa myös. Oppituntien välissä on tullut sekä kihistyä opehuoneen nurkassa työsuhdehuutotyynyä (kyl sä tiät, semmosta tyynyä johon voi huutaa) toivoen että istuttua vessassa tyypertyneenä onnellisia ylpeydenkyyneleitä nieleskellen. Koska kuten tiätte, noi teinit ovat mitä ovat - ihania, raivostuttavia, kummallisia, tavallisia, yllättäviä, laiskoja, ahkeria, vellinveteliä, sydämellisiä, kaikenhaastavia, vereslihalla, sielu auki, sielu kiinni, kaikkihetinyt ja nyteilähemitäänmitenkäänei, ei ei ei mutta kyllä, ehkä kenties sittenkin. Erityisoppilaiden kohdalla teini-iän myrskyn päältä, alta ja keskeltä löytyy muutakin lisäkiemuraa, jonka kanssa painiessa tulee opella herkästi hiki. Ja siitä hiestä minä pidän. (Vaikka tähän on toki lisättävä se klassinen palkkapäivän ajatus: saisi tämän elannon revittyä kyllä muualtakin - ja jessus sentään kuinka paljon helpommalla. Vielä ei ole kuitenkaan se päivä, onneksi.)
Olen myös viihtynyt työyhteisössä hyvin. Naurattaa sitten opehuoneessa tai itkettää, vastakaikua kyllä saa. Se on superia, sillä vertaistuki on ainakin tälle nuorelle opettajalle todella tärkeää. Meillä on hyvä lauma, ja siinä laumassa on hyvä juosta.
Lyhyt lomapaussi tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Olen maannut naamallani, lukenut kirjaa, leiponut, tehnyt ja juonut boolia, herännyt (pitkästä aikaa) kohmeloon ja lukenut vähän lisää kirjaa. Tänään on loman viimeinen päivä. Aion katsella sumua, juoda kahvia ja tehdä muutaman työhomman, joita en viimeisenä työpäivänä millään jaksanut hoitaa. Pestä pari koneellista pyykkiä koneella, joka toimii nyt vailla moitteen sanaa.
Kyllä kelpaa.
4. syyskuuta 2015
Erään pesukoneen saaga
1. Päätä muutosta. Tilaa muuttolaatikot, muuttoauto ja muuttomies. Pakkaa tavarat laatikoihin. Kierrätä, heitä pois, lahjoita ja luovu. Kanna. Kanna pihalle, kanna autoon, kanna autosta, kanna hissiin, kanna uudesta kotiovesta sisään.
2. Pudota pyykinpesukone paristakymmenestä sentistä betoniin.
3. Asenna pesukone toiveikkain mielin. Pety koneeseen, joka pesee pyykit muttei linkoa. Irrota pesukone. Pidä hiljainen hetki.
4. Soita vakuutusyhtiöön. Ilahdu, kun kuulet tapahtuneen menevän kotivakuutuksen piikkiin. Sovi käsittelijän kanssa, että mietitte vielä haluatteko rahakorvauksen vaiko uuden, vanhaa vastaavan koneen. Jää odottelemaan käsittelijän sähköpostitse lähettämää tietoa vakuutusyhtiön käyttämän hankintafirman konevalikoimasta. Havahdu muutaman päivän päästä siihen, ettei mitään postia kuulu.
5. Soita vakuutusyhtiöön. Puhaltele itseksesi, kun kuulet, että käsittelijä on jo söhlännyt korvaukset tulemaan eikä prosessia pysty enää pysäyttämään. Vastaanota ohjeet korvauksen takaisinmaksusta siinä tapauksessa, että haluattekin vastaavan koneen. Sovi ottavasi yhteyttä hankintafirmaan ja selvittäväsi itse konevalikoiman. Odottele muutama päivä korvaussumman siirtymistä tilillesi. Niele kiukkua.
6. Ota yhteyttä hankintafirmaan. Keskustele mahdollisista koneista firman edustajan kanssa. Esitä toive saada päältätäytettävän sijasta edestätäytettävä laite kylpyhuoneeseen asennetun kiinteän seinäkalusteen vuoksi. Ilahdu, kun a) kyseinen järjestely onnistuu, b) edestätäytettävä kone paljastuu erittäin kapeaksi ja päältätäytettävää edullisemmaksi malliksi. Tee alustava tilaus edestätäytettävästä koneesta. Laita muistiin, että ennen kuin hankintafirma voi tehdä koneen toimittavaan firmaan tilausta, on vakuutusyhtiön lähetettävä hankintafirmaan hankintapyyntö. Se tulee mahdolliseksi sen jälkeen, kun korvaussumma on todistettavasti maksettu takaisin. Hankintapyynnön tekemisen jälkeen voi hankintafirma lähettää asiakkaalle (sinulle) laskun, joka muodostuu rikkomasi laitteen ikävähennyksistä (ja normaalitilanteessa myös omavastuusta). Sijoita muistilappu työpöydän näkyvälle kulmalle. Odottele muutama pankkipäivä. Odottele viikonlopun yli.
7. Maksa pyytämättä ja yllättäen tilillesi ilmaantunut korvaussumma takaisin vakuutusyhtiölle. Ota maksutapahtumasta ohjeenmukainen kuvakaappaus. Huomaa, ettet edellisen puhelun aikana saanut sähköpostiosoitetta, johon kuvan lähettää. Soita vakuutusyhtiöön. Hakemuksesi käsittelijä ei ole tavoitettavissa ja puhelu ohjautuu autovakuutuskorvausten käsittelijälle. Esitä asiasi ja kirjoita saamasi sähköpostiosoite muistiin. Lähetä kuvakaappaus saatetietoineen saamaasi osoitteeseen. Vastusta kiusausta olla tyly ja jättää viestin lopusta terveisten edeltä sana ystävällisin pois. Juo olut. Juo toinen.
8. Paina töitä siihen malliin, ettet mitenkään pysty soittelemaan yhtään minnekään virka-aikaan. Ihmettele iltaisin miksei mitään kuulu ja unohda päivisin koko helevetinperkeleen rättivatkain. Ramppaa vapaapäivisin taloyhtiön pesutuvassa.
9. Soita vakuutusyhtiöön. Soita uudelleen. Ja uudelleen. Soita hankintafirmaan. Keskustele asian pitkittymisestä pöyristyneen edustajan kanssa ja sovi, että hän tekee tilauksen toimittajafirmaan vaikkei todistetta maksusta heille olekaan tullut. Sovi myös siitä, että edustaja laittaa ikävähennyslaskun sähköpostiisi vielä samana päivänä. Toimittajafirmasta soiteltaisiin piakkoin.
10. Palaa töistä kotiin. Huomaa sähköpostiin kolahtanut lasku. Huomaa myös, että hankintafirma on tilannut toimittajafirmasta päältätäytettävän pesukoneen. Tuijota hetki tyhjyyteen. Kun tyhjyys alkaa tuijottaa takaisin, ojenna kaikki asian hoitamiseen liittyvät lippulappuset puolisollesi ja kerro, ettet soita mihinkään lappusissa esiintyvistä puhelinnumeroista enää koskaan. Juo olut, jossa on vitutukseen nähden tarpeellinen määrä alkoholia.
11. Vastaanota töissä ollessasi viesti puolisoltasi homman etenemisestä. Väärän koneen tilaus on peruutettu, uuden tilaus tehty ja oikea lasku laitettu sähköpostiisi. Maksa lasku. Odottele muutama päivä soittoa toimittajafirmasta. Kanna vanha kone eteiseen odottamaan. Etsi mielenrauhaa makaamalla kuumilla lauteilla saunatyynyn kanssa.
12. Vastaanota puhelu toimittajafirmalta. Sovi toimitus muutaman päivän päähän sellaiselle illalle, että ehdit kotiin avaamaan ovea. Toimitusta odotellessasi ujuttaudu pesutuvan vapaisiin tunteihin tavalla, joka tekee varauskirjasta modernin taideteoksen.
13. Saavu hiki päässä kotiin toimituspäivänä. Luovuta vanha kone ja ota vastaan uusi. Kanna illasta uusi kone kylpyhuoneeseen. Kuuntele puolisosi suorittamaa asennusta sujuvasti sohvalta. Kuuntele mielissäsi kuinka uusi kone jauhaa menemään parit tyhjät pesukierrokset.
14. Huomaa, että lavuaarinaluskaappiin on valunut mukava määrä poistovettä. Aseta paketillinen vessapaperia kuivumaan ja heitä pois laastareita ja sidetarpeita.
15. LÄÄKKEET
2. Pudota pyykinpesukone paristakymmenestä sentistä betoniin.
3. Asenna pesukone toiveikkain mielin. Pety koneeseen, joka pesee pyykit muttei linkoa. Irrota pesukone. Pidä hiljainen hetki.
4. Soita vakuutusyhtiöön. Ilahdu, kun kuulet tapahtuneen menevän kotivakuutuksen piikkiin. Sovi käsittelijän kanssa, että mietitte vielä haluatteko rahakorvauksen vaiko uuden, vanhaa vastaavan koneen. Jää odottelemaan käsittelijän sähköpostitse lähettämää tietoa vakuutusyhtiön käyttämän hankintafirman konevalikoimasta. Havahdu muutaman päivän päästä siihen, ettei mitään postia kuulu.
5. Soita vakuutusyhtiöön. Puhaltele itseksesi, kun kuulet, että käsittelijä on jo söhlännyt korvaukset tulemaan eikä prosessia pysty enää pysäyttämään. Vastaanota ohjeet korvauksen takaisinmaksusta siinä tapauksessa, että haluattekin vastaavan koneen. Sovi ottavasi yhteyttä hankintafirmaan ja selvittäväsi itse konevalikoiman. Odottele muutama päivä korvaussumman siirtymistä tilillesi. Niele kiukkua.
6. Ota yhteyttä hankintafirmaan. Keskustele mahdollisista koneista firman edustajan kanssa. Esitä toive saada päältätäytettävän sijasta edestätäytettävä laite kylpyhuoneeseen asennetun kiinteän seinäkalusteen vuoksi. Ilahdu, kun a) kyseinen järjestely onnistuu, b) edestätäytettävä kone paljastuu erittäin kapeaksi ja päältätäytettävää edullisemmaksi malliksi. Tee alustava tilaus edestätäytettävästä koneesta. Laita muistiin, että ennen kuin hankintafirma voi tehdä koneen toimittavaan firmaan tilausta, on vakuutusyhtiön lähetettävä hankintafirmaan hankintapyyntö. Se tulee mahdolliseksi sen jälkeen, kun korvaussumma on todistettavasti maksettu takaisin. Hankintapyynnön tekemisen jälkeen voi hankintafirma lähettää asiakkaalle (sinulle) laskun, joka muodostuu rikkomasi laitteen ikävähennyksistä (ja normaalitilanteessa myös omavastuusta). Sijoita muistilappu työpöydän näkyvälle kulmalle. Odottele muutama pankkipäivä. Odottele viikonlopun yli.
7. Maksa pyytämättä ja yllättäen tilillesi ilmaantunut korvaussumma takaisin vakuutusyhtiölle. Ota maksutapahtumasta ohjeenmukainen kuvakaappaus. Huomaa, ettet edellisen puhelun aikana saanut sähköpostiosoitetta, johon kuvan lähettää. Soita vakuutusyhtiöön. Hakemuksesi käsittelijä ei ole tavoitettavissa ja puhelu ohjautuu autovakuutuskorvausten käsittelijälle. Esitä asiasi ja kirjoita saamasi sähköpostiosoite muistiin. Lähetä kuvakaappaus saatetietoineen saamaasi osoitteeseen. Vastusta kiusausta olla tyly ja jättää viestin lopusta terveisten edeltä sana ystävällisin pois. Juo olut. Juo toinen.
8. Paina töitä siihen malliin, ettet mitenkään pysty soittelemaan yhtään minnekään virka-aikaan. Ihmettele iltaisin miksei mitään kuulu ja unohda päivisin koko helevetinperkeleen rättivatkain. Ramppaa vapaapäivisin taloyhtiön pesutuvassa.
9. Soita vakuutusyhtiöön. Soita uudelleen. Ja uudelleen. Soita hankintafirmaan. Keskustele asian pitkittymisestä pöyristyneen edustajan kanssa ja sovi, että hän tekee tilauksen toimittajafirmaan vaikkei todistetta maksusta heille olekaan tullut. Sovi myös siitä, että edustaja laittaa ikävähennyslaskun sähköpostiisi vielä samana päivänä. Toimittajafirmasta soiteltaisiin piakkoin.
10. Palaa töistä kotiin. Huomaa sähköpostiin kolahtanut lasku. Huomaa myös, että hankintafirma on tilannut toimittajafirmasta päältätäytettävän pesukoneen. Tuijota hetki tyhjyyteen. Kun tyhjyys alkaa tuijottaa takaisin, ojenna kaikki asian hoitamiseen liittyvät lippulappuset puolisollesi ja kerro, ettet soita mihinkään lappusissa esiintyvistä puhelinnumeroista enää koskaan. Juo olut, jossa on vitutukseen nähden tarpeellinen määrä alkoholia.
11. Vastaanota töissä ollessasi viesti puolisoltasi homman etenemisestä. Väärän koneen tilaus on peruutettu, uuden tilaus tehty ja oikea lasku laitettu sähköpostiisi. Maksa lasku. Odottele muutama päivä soittoa toimittajafirmasta. Kanna vanha kone eteiseen odottamaan. Etsi mielenrauhaa makaamalla kuumilla lauteilla saunatyynyn kanssa.
12. Vastaanota puhelu toimittajafirmalta. Sovi toimitus muutaman päivän päähän sellaiselle illalle, että ehdit kotiin avaamaan ovea. Toimitusta odotellessasi ujuttaudu pesutuvan vapaisiin tunteihin tavalla, joka tekee varauskirjasta modernin taideteoksen.
13. Saavu hiki päässä kotiin toimituspäivänä. Luovuta vanha kone ja ota vastaan uusi. Kanna illasta uusi kone kylpyhuoneeseen. Kuuntele puolisosi suorittamaa asennusta sujuvasti sohvalta. Kuuntele mielissäsi kuinka uusi kone jauhaa menemään parit tyhjät pesukierrokset.
14. Huomaa, että lavuaarinaluskaappiin on valunut mukava määrä poistovettä. Aseta paketillinen vessapaperia kuivumaan ja heitä pois laastareita ja sidetarpeita.
15. LÄÄKKEET
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)